Itsenäinen Suomi syntyi 106 vuotta sitten. Sitä ennen maamme ehti olla osa sekä Ruotsia että Venäjää. Ruotsiin kuulumisen perintönä saimme länsieurooppalaisen kulttuurin, oikeuslaitoksen ja hallinnon. Nämä säilyivät, vaikka Suomi liitettiin v. 1809 takapajuiseen Venäjään. Autonominen asema perustui vanhalle Ruotsin ajan lainsäädännölle. Suomi pystyi jopa laajentamaan toimivaltaansa.
Mutta taival kohti itsenäistä Suomea ei suinkaan sujunut tasaisesti. Vuosisadan lopulla maamme erityisasema joutui silmätikuksi ja Venäjä halusi sulauttaa maamme tiiviimmin emämaahan. Ensimmäinen askel tähän suuntaan tuli, kun uusi keisari Nikolai II julkaisi ns. helmikuun manifestin 15.2.1899. Sen mukaan keisari sai vahvistaa Suomea koskevia lakeja ilman valtiopäivien hyväksymistäkin. Käytännössä se olisi lopettanut Suomen autonomisen aseman.
Suomalaisten reaktio manifestiin oli ällistyttävän nopea ja täsmällinen. Manifestin peruuttamiseksi kerättiin keisarille osoitettu kansalaisten vetoomus, Suuri adressi. Allekirjoitusten kerääjiksi ryhtyivät ylioppilaat, joita lähetettiin maan joka kolkkaan. Keräys toimitettiin kiireellisesti 11 päivässä, ja se pyrittiin salaamaan kenraalikuvernööri Bobrikovilta ja muilta venäläismielisiltä viranomaisilta.
Kerääminen oli suunnattoman vaivalloista, koska se oli tehtävä pääosin jalan tai hiihtäen. Lopputulos oli aivan käsittämätön. Allekirjoituksia saatiin 522 931, mikä oli yli kolmasosa kaikista yli 16-vuotiaista suomalaisista.
Kauhavalta allekirjoituksia kerättiin yli 1000 eli 41 sivua, Alahärmästä 23 sivua, Ylihärmästä 17 sivua ja Kortesjärveltä 9 sivua. Suuri adressi käsitti noin miehenkorkuisen pinon niteitä. Kuukausi helmikuun manifestin jälkeen Suurta adressia lähti viemään 500 hengen lähetystö keisarille Pietariin. Kauhavalta lähetystössä oli mukana Gabriel Orrenmaa.
Suuri adressi oli ensimmäinen todellinen kansanliike Suomen itsemääräämisoikeuden puolesta. Allekirjoittajia oli kaikista yhteiskuntaryhmistä, miehiä ja naisia. Yleisiä ammatteja olivat talollinen, torppari, itsellinen, renki, piika, talon tai itsellisen tytär jne. Lähes jokainen löytää sieltä oman sukunsa esivanhempia.
Suuren adressin kerääminen lienee kansainvälisestikin katsottuna aivan ainutlaatuinen tapahtuma.
Suuri adressi ei johtanut helmikuun manifestin perumiseen, mutta sen suurin ansio oli, että se todella herätti suomalaiset pohtimaan itsenäistymistä.
Seuraava suuri askel kohti itsenäisyyttä oli eduskuntauudistus.
Vuosina 1904-05 käytiin Venäjän–Japanin sota, joka koitui Venäjän tappioksi. Sodan seurauksena mm. elintarviketilanne paheni Venäjällä niin, että syntyi laajoja lakkoja ja mellakoita. Ne levisivät myös Suomeen.
Tilanteen rauhoittamiseksi Suomi sai valtiopäiväuudistuksen. Se perustui miesten ja naisten yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen ja vaalikelpoisuuteen. Ensimmäiset eduskuntavaalit pidettiin 16.3.1907.
Valtiopäiväuudistus lisäsi äänioikeutettujen määrän 1 400 000:aan, kun se aikaisempia säätyvaltiopäiviä valittaessa oli 200 000. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa valittiin myös 19 naiskansanedustajaa, jotka olivat maailman ensimmäisiä naispuolisia parlamentaarikkoja.
Mutta toinen sortokausi alkoi. Sitä syvensi ensimmäinen maailmansota, joka syttyi kesällä 1914. Marraskuun 17. päivänä 1914 julkaistiin suuri venäläistämisohjelma, joka merkitsi Suomen erityisaseman romuttamista ja maan elimellistä sulauttamista Venäjään.
Tämä johdosta Suomen itsenäistymistoimet saivat uutta pontta. Jo kolme päivää myöhemmin Helsingissä pohjalaisten talossa pidettiin kokous, jossa ylioppilasaktivistit päättävät hankkia ulkomailta sotilaskoulutusta ja aseita, jotta Suomi voisi erota Venäjästä. Syntyi jääkäriliike.
Sotilaskoulutusta lupautui antamaan Venäjän vihollinen Saksa. Ensimmäiset vapaaehtoiset saapuivat koulutettavaksi seuraavassa helmikuussa Lockstedtiin. Määrä oli aluksi 200, mutta se kasvoi vähitellen 1 800:aan. Nuorukaisten päätös oli rohkea. Jos Suomi ei itsenäistyisikään, paluuta kotimaahan tuskin olisi. Vanhan Kauhavan alueelta lähti 21 miestä ja nykyisen Kauhavan alueelta 122, koska Alahärmästä lähti 46, Kortesjärveltä 40 ja Ylihärmästä 15.
Jääkäriliikkeen merkitys Suomen itsenäisyystaistelussa oli ratkaiseva. Jääkärit toivat järjestyksen ja sotimisen taidon hätäisesti koottuihin joukkoihin ja muodostivat tärkeän osan alipäällystöä ja päällystöä. Jääkärien riveistä nousi aikanaan 49 kenraalia, mutta pääosa jääkäreistä hakeutui itsenäisyystaistelun jälkeen rauhan töihin tavallisiksi Suomen kansalaisiksi
Ensimmäinen maailmansota merkitsi Venäjän keisarikunnan lopullista romahdusta, mikä tapahtui v. 1917. Marraskuun 7. päivä alkoi bolsevikkien lokakuun vallankumous Leninin johdolla. Se johti Neuvostoliiton syntymiseen ja keisarin syrjäyttämiseen.
Suomessa elintarviketilanne vaikeutui. Viljaa olisi pitänyt saada Venäjältä 135 milj. kiloa, mutta sitä tuli vain 18 milj. kiloa. Heinäkuun alussa vielä halla vieraili ja aiheutti suurta tuhoa viljalle ja perunamaille.
Valtiollisesti suuri kysymys oli, kuka on korkeimman vallan käyttäjä Suomessa, kun keisaria ei enää ollut.
Kumouksellinen liikehdintä levisi myös Suomeen. Suurlakko alkoi viikkoa myöhemmin kuin bolsevikkivallankumous. Samana päivänä suurlakon kaaoksessa eduskunta koetti rauhoittaa tilannetta ja hyväksyi valtalain, jolla se nimitti itsensä korkeimmaksi vallankäyttäjäksi. Se merkitsi itse asiassa Suomen julistamista itsenäiseksi. Eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen 6.12.1917. Päivästä tuli Suomen itsenäisyyspäivä.
Ulkovallat panttasivat tunnustamista, koska ne vaativat, että Venäjän oli hyväksyttävä Suomen irtautuminen. Suomen olisi siis saatava Venäjän bolsevikkien tunnustus. P.E. Svinhufvudin johtama lähetystö esitti kirjelmän, jossa pyydettiin Suomen itsenäisyyden tunnustamista. Myöhään illalla 31.12.1917 lähetystö sai mm. Leninin, Stalinin ja Troskin allekirjoittaman tunnustuspäätöksen. Lopullinen päätös sinetöitiin neuvostoparlamentin kokouksessa 4.1., minkä jälkeen Ruotsi, Ranska ja Saksa tunnustivat Suomen itsenäisyyden ja pian heidän jälkeensä 9 muuta maata.
Itsenäisyys näytti poliittisesti selvältä, mutta käytäntö oli toinen. Maassa oli edelleen n. 40 000 venäläistä sotilasta. Lisäksi kansa oli jakautunut pahasti kahtia. Venäjän bolsevikkinen vallankumous Stalinin ja Leninin johdolla kannusti lujasti myös suomalaista työväenliikettä ottamaan vallan omiin käsiinsä. Siinä tarkoituksessa neuvostohallinto toimitti myös aseita.
Tilanteen selvittämiseksi eduskunta teki 12. tammikuuta 1918 päätöksen ”lujan järjestysvallan” luomisesta. Sosialidemokraattien puolueneuvosto päätyi 22.1. vallankumouksen kannalle. Kolme päivää myöhemmin suojeluskunnat julistettiin hallituksen joukoiksi, joiden ylipäälliköksi tuli Vaasaan siirtynyt kenraali Mannerheim.
Sota alkoi Tammisunnuntain jälkeisenä yönä 28.1. venäläisten joukkojen aseistariisunnalla Etelä-Pohjanmaalla. Nykyisen Kauhavan alueen suojeluskunnat olivat ensimmäisten joukossa toiminnassa. Jo sunnuntaina punakaartit ottivat haltuunsa Helsingin ja sen tärkeimmät rakennukset ja laitokset.
Alkanut sota oli verinen ja julma. Siinä kaatui noin 9000 suomalaista ja muulla tavoin menehtyi noin 20 000. Kauhavalaisia kaatui 15, joista kolme jääkäriä.
Taistelut päättyivät toukokuussa hallituksen joukkojen voittoon. Venäläiset oli karkotettu maasta ja punakaartit lyöty.
Sodan nimestä on keskusteltu lähes vuosisata. Oliko se vapaussota, kansalaissota, sisällissota vai kapina? Yleisesti kai oltaneen sitä mieltä, että sodan lopputuloksena Suomi sai itsenäisyyden. Jos sota olisi päättynyt toisin, todellista itsemääräämisoikeutta tuskin olisi saavutettu, vaan Suomi olisi jäänyt Neuvostoliiton kansojen perheeseen, kuten esimerkiksi Ukraina jäi.
Henkilökohtaisesti pidän sotaa vapaussotana, haluamatta mitenkään aliarvioida kenenkään syvää vakaumusta. Sota päättyi Tarton rauhaan 14.10.1920, jossa sovittiin Suomen rajat, Suomen ja Neuvostoliiton omaisuuden jako ja muut käytännön kysymykset.
Joka tapauksessa sota ja sen jälkiselvittely jättivät kirvelevät arvet. Ensimmäisen merkittävän sovintopuheen piti senaattori Kyösti Kallio Nivalan kirkossa 5. toukokuuta, kun sodan viimeiset selvittelyt olivat vielä käynnissä.
”Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä”, Kallio puhui täydelle kirkolle.
Ja jo 8 vuotta sodan jälkeen maahan muodostettiin Tannerin johtama sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus. Tasa-arvo ja demokratia voittivat.
Mutta uusi maailmanpalo väijyi taas ovella. Toinen maailmansota puhkesi 1.9.1939. Neuvostoliitto varautui Saksan hyökkäykseen. Suomi sai kutsun neuvotteluihin Moskovaan. Kun aluevaatimuksiin ei suostuttu, Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11. Syttyi talvisota. Ilmeisesti Stalin arveli Suomen olevan 20 vuotta aikaisemman sodan seurauksena pahasti eripurainen ja siksi helposti kaapattavissa. Hän perusti Terijoelle uuden, Otto Ville Kuusisen johtaman hallituksen. Siksi yllätys oli valtava, kun kansa taisteli yksimielisesti ja raivokkaasti maahan tunkeutujaa vastaan. Sodasta ei tullutkaan paraatimarssia Helsinkiin.
Taistelu oli yhteistä. Samanaikaisesti, kun miehet taistelivat rintamalla, naiset hoitivat kotityöt ja pyörittivät teollisuutta. Kauhavallakin naiset kutoivat ja ompelivat varusteita sotilaille. Suurisuuntaisinta oli leipominen, kodeissa leivottiin 1000 kiloa näkkileipää armeijalle joka päivä.
Mutta pienellä maalla oli pieni armeija. Myös sotilaallinen varustautuminen oli heikkoa. Rohkaisevan alkumenestyksen jälkeen maamme armeija alkoi kulua ja uupua. Sotilaat olivat voimiensa äärirajoilla. Vihollinen organisoi hyökkäyksensä uudelleen ja massiivisemmin. Rintamalinja alkoi painua kohti Viipuria. Ja mikä pahempaa, vihollinen tunkeutui meren jäätä pitkin kaupungin länsipuolitse Haminan–Viipurin-valtatien yli. Koko Kaakkois-Suomea puolustava armeija oli jäämässä mottiin samalla, kun ammukset alkoivat loppua.
Myös Neuvostoliitolle tuli kiire. Saksan hyökkäys länteen viipyi. Stalin pelkäsi, että länsivallat hyökkäisivät Neuvostoliittoon, kuten ne olivat tehneet 20 vuotta aikaisemmin kommunistisen vallankumouksen tukahduttamiseksi. Tätä epäiltiin siksi, että Ranska ja Englanti halusivat lähettää joukkoja Suomeen. Siksi Neuvostoliitto luopui ajatuksestaan Suomen täydellisestä kukistamisesta, jätti perustamansa Kuusisen nukkehallituksen ja päätyi rauhaan, kunhan sai työnnetyksi valtakunnan rajan Viipurin länsipuolelle. Sota päättyi 13. maaliskuuta. Maamme itsenäisyys säilyi.
Suomalaiset olivat järkyttyneitä raskaista rauhanehdoista. 104-päiväinen sota oli maksanut 23 000 kaatunutta ja noin 10 000 elinikäistä invalidia. Kauhavalta kaatui 82 miestä. Suomi menetti n. 12 % pinta-alastaan. Yli 420 000 karjalaista menetti kotinsa, ja heidät jouduttiin hätäisesti asuttamaan uudelleen.
Voidaan sanoa, että maallamme oli varjelusta. Saksa hyökkäsi kuukautta myöhemmin, 9. huhtikuuta länteen. Näin Stalinille jäi taas vapaat kädet Suomen suuntaan. Jos Saksa olisi hyökännyt aikaisemmin, Neuvostoliitto olisi jatkanut talvisotaa.
Siksi välirauha oli Suomea kohtaan jatkuvaa painostuksen aikaa. Neuvostoliitto halusi ennen kaikkea Petsamon nikkelin, joka oli tärkeä sotatarvikemetalli.
Jatkosota alkoi kesäkuussa 41. Suomi kutsui aseisiin miehiään tarkemmin kuin koskaan ennen. Väestöstä 16 % oli puolustusvoimien palveluksessa eli käytännössä kaikki 18-45-vuotiaat asekuntoiset miehet. Liikekannallepano oli täydellisempi kuin missään muussa länsimaassa.
Jatkosodassa Suomi taisteli yhdessä Saksan kanssa. Saksa myös varusti merkittävästi Suomen armeijaa. Sieltä saatiin erityisesti tykistöä, ammuksia, autoja, lentokoneita sekä viestimateriaalia ja mikä tärkeintä, elintarvikkeita.
Mutta Suomi ei tehnyt sotilasliittoa Saksan kanssa eikä yrittänyt painostuksesta huolimatta hyökätä Pietariin.
Kesällä 44 Neuvostoliitto aloitti rajun vastahyökkäyksen. Lyhyessä ajassa se mursi Kannaksen puolustuslinjan ja eteni nopeasti Viipurin tasalle. Kyseessä oli Neuvostoliiton neljäs strateginen isku toisessa maailmansodassa. Se oli koneiden sota: panssarivaunujen, lentokoneiden ja tykistön. Rintamamiesten kestävyys joutui hirvittävän koville.
Suomalaiset sotilaat kestivät, ja rintama saatiin ankarien taistelujen jälkeen nipin napin pysäytetyksi ennen Suomen rajaa. Tätä auttoivat myös Suomen valtiojohdon toimet: presidentti Risto Ryti teki omissa nimissään sopimuksen Saksan kanssa, että Suomi seisoo Saksan rinnalla sodan loppuun saakka. Tämä takasi sotamateriaalin ja elintarvikkeiden saatavuuden Saksasta. Kun rauhaa alettiin tavoitella, Ryti erosi presidentin paikalta ja Suomi vapautui sitoumuksesta.
Rintaman vakiinnuttua Suomi pystyy neuvottelemaan rauhasta. Aselepo astui voimaan 4.9., ja 19.9. allekirjoitettiin välirauhan sopimus.
Jatkosota ja Lapin sota maksoivat Suomelle n. 58 000 kaatunutta ja n. 148 000 haavoittunutta. Kauhavalta kaatui jatkosodassa 140 sotilasta, ja pysyvästi invalideiksi jäi noin 150 henkilöä. Eli kaikkiaan toinen maailmansota maksoi noin 222 kauhavalaisen hengen.
Itsenäisen Suomen historia on paljolti taistelujen historiaa. Mutta se on myös selviytymishistoriaa ja jopa saavutusten historiaa. Maamme ei ole saanut eikä pitänyt itsenäisyyttään ilmaiseksi. Sen voimana on ollut yhtenäinen kansakunta ja sen uhrautuva yhteisvastuu.
Kyösti Virrankoski
Keskustan entinen kansanedustaja ja Euroopan parlamentin jäsen piti oheisen puheen Helmirannan joulujuhlassa itsenäisyyspäivän aattona 5.12.