Oravan kyläseuran perustamiskirja on allekirjoitettu 5.5.1995.
Tämän kunniaksi kyläseura päätti juhlistaa 30-vuotista taivaltaan ja kutsua väkeä yhteistyössä kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa viettämään rentoa venetsialaisiltaa.
Puheenjohtaja Pirjo Hantula antoi tunnustusta kyläseuran toiminnasta vastanneille puheenjohtajille ja johtokunnille sekä vuosien varrella kylätoiminnan kehittämiseen osallistumisesta.
Pitkäaikainen rahastonhoitaja Seppo Rintakumpu kertoi, mitä kaikkea kyläseura on saanut aikaan hankkeiden ja tapahtumien kautta.
Pallokentän laajentaminen ja koulun pihan kunnostus toteutettiin heti ensitöiksi talkoovoimin.
EU-rahoitusten tullessa tueksi on toteutettu monenlaisia hankkeita: laskettelumäen ja uimapaikan kunnostus, Oravanpesän kunnostus kokoontumistilaksi, ulkoilureitti Laakaniemeen sekä viimeisimpänä toteutettu Oravanpesän kunnostus- ja parannushanke.
Kyläseura kiittää Eino Lauttamusta, joka laittoi kyläseuran alkuun ja toimi ensimmäisenä puheenjohtajana ja on toiminut vahvana tukena vuosien varrella. Lahjaksi Eino sai nimellään kaiverretun puukon.
Eino kertoi kyläseuran alkuvaiheista ja nykyhetken tunnelmista. Hänet oli aikaisemmin valittu edustamaan Hirvijoen kylätoimintaa. Oravan kouluun opettajaksi saapunut Markku Fräntilä laittoi alkuun Oravan Perinnealbumin kokoamisen.
Siitä projektista innostuneina tuli ajatus perustaa oma kyläseura.
Kirjaprojektista oli jo saatu pieni alkupääoma ja monet muut yhdistykset laittoivat oman kortensa kekoon.
Nuorisoseura myi tontin ja sonniosuuskunta lakkautettiin, rahat lahjoitettiin kyläseuran käyttöön.
Toimintaan osallistuneita oli talkoissa paljon mukana. Jo kentän kunnostuksessa oli vapaaehtoisena mukana 13 traktorikuskia. Veli Latomäki kaivoi kaivinkoneella, eikä kukaan pyytänyt korvauksia.
Kaikki tehtiin talkoilla. Nykypäivänä talkooväkeä on vähemmän, nuorilla omat kiireensä ja vanhemman väen into on laantunut.
Eino toikin esiin, että kylätoiminnat pienillä kylillä kuihtuvat, kun väkeä on aina vaan vähemmän mukana. Vastuu jää pienille porukoille. Kovasti tarvittaisiin lisää väkeä pönkäksi toimintaan. Ei yksin Oravassa vaan joka puolella, ettei syrjäkylien toiminta ihan hiipuisi.
Kyläseuran sihteeri Heidi Finni piti lopuksi puheen:
Hyvät kyläläiset ja juhlaamme saapuneet.
On suuri ilo olla täällä yhteisessä kylässämme, Oravassa. Paikassa, jossa tuuli humisee metsän reunassa, viljapellot keinuvat lempeästi ja jossa jokainen mutka hiekkatiellä tuntuu tutulta, kuin vanha ystävä.
Orava ei ole vain nimi kartalla. Se on koti. Se on kotikylä, mummola, lapsuuden maisema. Se on se paikka, josta moni meistä on lähtenyt ja jonne sydän yhä palaa – vaikka vuodet vierivät ja maailma ympärillä muuttuu.
Täällä on nähty monta sukupolvea. On kuultu lasten naurua hiekkalaatikoilla, on juhlittu rippijuhlia ja valmistujaisia, ja muisteltu yhdessä niitä, jotka eivät enää ole täällä. Tätä yhdistää yhdessä tekeminen.
Oravan kylässä yhteisöllisyys ei ole pelkkä sana. Se on tekoja. Se on sitä, kun naapuri auttaa toista lumen aurauksessa. Kun kerätään porukkaa talkoisiin ja paistetaan makkaraa talkooporukalle. Se on sitä, kun kylätalo täyttyy kahvin tuoksusta ja iloisesta puheensorinasta, oli aihe mikä tahansa – juhla, kokous tai vain arjen kohtaaminen karaokeillan merkeissä.
Kylämme voima on ihmisissä. Lapsissa, jotka juoksevat paljain jaloin pihamaalla. Nuorissa, jotka oppivat ottamaan vastuuta ja toimimaan yhdessä. Vanhemmissa, jotka siirtävät perinteitä ja muistuttavat siitä, mistä olemme tulleet. Ja ikäihmisissä, jotka ovat kylän viisaus ja sydän.
Ja mikä parasta – tämä ketju jatkuu. Uudet sukupolvet löytävät tiensä kylälle. He rakentavat, viljelevät, kasvattavat, tekevät töitä ja ennen kaikkea – elävät. Tässä yhteisössä jokaisella on paikkansa. Täällä ei ole vieraita, on vain naapureita, joita ei vielä tunne.
Kun katson ympärilleni nyt, näen jotain todella arvokasta. Näen yhteisön, jossa kannetaan vastuuta toisista, iloitaan yhdessä ja kohdataan surutkin niin, ettei kenenkään tarvitse jäädä yksin. Se on harvinaista tänä päivänä – ja juuri siksi niin kallisarvoista.
Pidetään siitä kiinni. Vaikka maailma muuttuu, pidetään Orava sellaisena kuin se parhaimmillaan on: elävänä, lämminhenkisenä, turvallisena kylänä, jossa jokainen tuntee kuuluvansa joukkoon.
Kokoon kirjasi Heidi Finni
