Uutiset

Poliisi valvoo mopoilijoita viikonloppuna – Viritetty mopo voi johtaa lastensuojeluilmoitukseen

story-image
Kuva: Arkistokuva

Pohjanmaan poliisi järjesti maanantaina tehostetun mopovalvonnan.

Etelä-Pohjanmaalla liikennettä seurattiin aamulla ja iltapäivällä kouluilla ja koulujen läheisyydessä.

Valvonnan aikana tuli ilmi, että 11 mopoa oli muutettu moottoripyöräksi, mistä seurasi sakkoa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajat määrättiin lisäksi ajokieltoon.

Pari mopoa oli viritetty kulkemaan yli 90 km/h. Yksi mopoilija määrättiin ajokieltoon vakavan piittaamattomuuden takia, kun hän oli keulinut mopolla.

26 moposta poistettiin rekisterikilpi, ja 13 mopoilijaa menetti ajo-oikeutensa väliaikaisesti. Valvonnassa löydettiin lisäksi yksi mopo, joka oli anastettu autokoulusta.

– On erittäin huolestuttavaa ja surullista, että laittomia mopoja on näin paljon liikenteessä ennakkotiedottamisesta huolimatta, sanoo Pohjanmaan poliisilaitoksen ylikomisario Janne Kangas.

Poliisilaitos oli informoinut Wilman kautta koululaisia ja heidän vanhempiaan tehostetusta valvonnasta.

Mopovalvonta jatkuu toukokuun ajan Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella. Lisäksi alueella pidetään valtakunnallinen tehostettu mopovalvonta tulevana viikonloppuna.

Komisario Seppo Porokka muistuttaa poliisin tiedotteessa, että mopoilevan nuoren vanhemmillakin on vastuu. Mopoilijat ovat pääosin alaikäisiä. Jos alle 18-vuotiaan kuljettajan hallusta löytyy viritetty tai jarruton mopo, seurauksena on aina lastensuojeluilmoitus.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli