Ylioppilas Joona Lindgrénin puhe Kauhavan lukion juhlassa

Hyvät lukiolaiset ja koulun henkilökunta, arvon juhlayleisö sekä juhlaa netin välityksellä seuraavat Arvoisat riemuylioppilaat sekä ennen kaikkea rakkaat kanssalakitetut.

Tänään olemme yhdessä saavuttaneet pisteen, jossa saamme juhlan muodossa painaa päähämme perinteikkään valkolakin, palkintona tehdystä työstä. Tähän pisteeseen pääseminen on ollut melkoisen matkan takana. Matkan, joka on pitänyt sisällään niin toivon kuin epätoivonkin tuntemuksia. Reitti ei todellakaan ole ollut suora, vaan täynnä mutkia ja yllätyksiä.

Tässä hetkessä kevään ylioppilaskirjoitukset tuntuvat jääneen jo kauas menneisyyteen, vaikka todellisuudessa niistä ei montaa kuukautta vielä olekaan. Näiden kuukausien aikana olemme kuitenkin kerenneet kukin ottamaan askeleita omaan suuntaamme. Osa on muuttanut uuteen kaupunkiin opiskelun perässä ja osa suunnannut armeijan poluille siinä missä osalla vuorossa on välivuosi.

Sen lisäksi, että olemme kevään jälkeen kulkeneet hyvin erilaisia polkuja, myös lukioon johtaneet polut ovat olleet erilaisia jokaiselle. Reilut 12 vuotta sitten otimme ensimmäisiä toiveikkaita ja ehkä hieman epävarmoja askeliamme suomalaisen koulujärjestelmän teillä. Itse otin nämä ensimmäiset askeleeni koululaisena vuonna 2008 Kosolan koulussa yhdessä muutamien tämän päivän uusien ylioppilaiden kanssa.

Kuten tämäkin vuosi on osoittanut, saimme mekin huomata koulu-urallamme, ettei kaikki mene aina kuten on toivottu ja suunniteltu.

Valtaosa tänään juhlivista on viettänyt osan koulu-urastaan väistötiloissa. Myös siirtymät ja muutot eri koulurakennusten välillä ovat tulleet monille tutuiksi. Vuoden 2017 syksyllä pääsimme aloittamaan opiskelun verrattain hyvissä Yrittäjäopiston tiloissa, vaikkakin lasisiiven lämmönvaihtelut eivät suoranaisia riemunkiljahduksia aiheuttaneetkaan.

Saimme myös nykyisen joukkomme kasaan, kun mukaamme liittyivät uudet tulokkaat niin Härmän kuin Kortesjärvenkin suunnalta.

Tulimme lukioon melko hajanaisena joukkiona, sillä kaikille tuli vastaan uusia kasvoja ja uusia toimintatapoja. Lukion ensimmäinen vuosi menikin pitkälti omaan ryhmään ja lukion käytäntöihin tutustuessa. Yhdessä koimme ensimmäiset kurssit ja koeviikot, joita hiljalleen kertyi vyöllemme lisää.

Lukion toisena vuonna yhtenäisyys otti suuria harppauksia eteenpäin. Oman osansa tässä tekivät jo tutuiksi tulleet naamat, yhteiset kokemukset ensimmäiseltä vuodelta sekä Wanhojen tanssit, joita saimme olla yhdessä toteuttamassa omien toiveidemme mukaan.

Kolmantena vuotena lähdimme yhtenäisenä joukkona kaatamaan lukion huipentavaa haastetta; ylioppilaskirjoituksia. Kahdesta vuodesta oli selvitty ja viimeiset kurssit edessä. Aika kului nopeasti ja pian syksystä päästiin jo penkkareihin, jossa saimme yhdessä rekkojen lavalla ja abiristeilyllä juhlia taakse jäänyttä opintotaivalta. Tästä alkoi lukuloma, jolloin toiveissa oli hetken hengähdystauko, ennen kevään viimeistä puristusta.

Hengähtäminen jäi kuitenkin lyhyeksi, kun keväällä ylioppilaskirjoitusten kynnyksellä seurasimme maailman menoa ja jännitimme, mikä tulee olemaan kevään kirjoitusten sekä ylioppilasjuhlien kohtalo. Kaukaisesta uhasta oli nopeasti tullut tekijä, jonka seurauksena kirjoitusten aikataulut rukattiin uuteen uskoon. Samasta syystä myös juhlat jouduttiin siirtämään keväältä tähän hetkeen, jossa saamme juhlistaa suoritustamme asiaan kuuluvalla tavalla omine rajoituksineen.

Tämä on ollut matka, jollaista ei moni koe ja haluankin kaikkien puolesta kiittää niitä, jotka ovat valaneet meihin toivoa ja tukeneet niin opinnoissa kuin elämässä ylipäänsäkin. Erityisesti läheisiä ja opettajia sekä henkilökuntaa koulu-uramme varrella. Erityiskiitokset haluan esittää ryhmänohjaajillemme Kirsille ja Jannelle. Lisäksi haluan kiittää omaa perhettäni ja läheisiäni, jotka ovat kannustaneet tekemään juuri sitä mistä itse nautin.

Toivon ja uskon, että monille on jäänyt lukiosta paljon positiivisia muistoja, jotka kestävät läpi elämän. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että kuluneet vuoden ovat olleet elämäni parasta aikaa ja monet yhteiset muistot voisin elää uudelleen. Yhdessä koimme kaikki haasteet lukion ensimmäisestä koeviikoista aina viimeisiin kirjoituksiin saakka ja juhlimme välietappeja niin Wanhojen, penkkarien, abiristeilyn kuin lukiobileidenkin muodossa. Lisäksi keskinäinen tuki ja yhtenäisyys on ollut elinarvoisen tärkeää lukion kursseja läpi kahlatessa. Kiitos siitä.

Tänne jääville sekä myös jokaiselle täältä lähtevälle haluan lausua kannustukseksi seuraavat nuorten keskuudessa tunnetun ajattelijan, Niilo22:n sanat: ”Jos ei jaksa, niin koittakaa vaan jaksaa”. Toivohan on loppujen lopuksi sitä, että vaikeina ja epävarmoinakin hetkinä jaksaa uskoa ja luottaa siihen, että edessä odottaa kirkas tulevaisuus.

Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille hyvää ja ikimuistoista juhlapäivää.