Valtuusto kokoontuu maanantai-iltana Y-Kinossa, yleisöä otetaan saliin jo tutuiksi käynein koronarajoituksin

Kauhavan kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina 21.9. kaupungintalolla elokuvateatteri Y-Kinon salissa.

– Yleisöllä ei ole kieltoa saapua kokousta seuraamaan. Koronarajoituksista pyritään huolehtimaan edelleen, valtuutetut pyritään sijoittamaan saliin harvempaan, jolloin tilaa toki on rajallisesti, selvittää kaupungin johdon sihteeri Minna Jokelainen.

Asialistalla ei ole tässä elokuun kokouksessa kovin isoja asiakokonaisuuksia. Valtuusto päättää muun muassa Kauhavan Etelärannan kahden korttelin tonttien hinnoittelusta, käsittelee Kaksineuvoisen ja kaupungin osavuosikatsaukset sekä kuluvan vuoden talousarvion investointiosan tarkastamisen Kortesjärven koulukeskuksen rahoituksen osalta. Lisäksi käsittelyssä ovat hallintokuntien vastaukset vuoden 2019 arviointikertomukseen.

Syyskaudella 2020 valtuustolla on lisäksi kaksi muuta kokousta, joissa merkittävinä asioina ovat marraskuun 16. käsiteltävät veroprosentit sekä joulukuun 14. talousarvio.