Tuttu Kävele naiselle ammatti -tempaus ensi sunnuntaina Alahärmän kirkossa, tänä vuonna teemana yrittäjyys

Härmäläisille tuttu Kävele Naiselle Ammatti -kampanja toteutetaan jo 12. kerran ensi sunnuntaina 5.9. Tämän vuoden teemana on yrittäjyys.

– Kampanja huipentuu yhteiseen tempauspäivään 5.9., jolloin vietetään Yrittäjän päivää, kertoo Härmän Naisyrittäjien tiedottaja Anna-Maija Ylinen.

Naisyrittäjät ry järjestää tempauksen Alahärmässä jo viidettä kertaa.

Alahärmän kirkossa on 5.9. kello 13 sanajumalanpalvelus, jonka jälkeen mehutarjoilu ja opastetulle kävelylenkille lähtö.

Ylinen toteaa, että reilun vuoden kestänyt eristäytyneisyys on herättänyt kaipuun ystävien ja läheisten yhdessäoloon.

– Kävele Naiselle Ammatti -kampanja tarjoaakin hyvän syyn ja mahdollisuuden tehdä jotain yhdessä – ja samalla tukea naisyrittäjyyttä. Järjestämme tempauksen nyt toista kertaa yhteistyössä Alahärmän kappeliseurakunnan kanssa, sillä viimevuotisesta kirkkopyhästä lenkkeineen jäi todella mukava mieli. Kirkossa on myös helppo huolehtia turvaväleistä, mikä ei aiemmin järjestämissämme toritapahtumissa monine oheistoimintoineen olisi onnistunut mielekkäällä tavalla hän lisää, Ylinen kertoo.

Naisyrittäjät avustavat jumalanpalveluksessa tekstinluvussa ja kantamalla kolehdin, joka menee suoraan Kävele Naiselle Ammatti -kampanjalle. Lopuksi tarjoillaan mehua ja leivonnaisia, minkä jälkeen yhdistyksen liikuntavastaava Helena Mantere vetää kevyen alkulämmittelyn ja johdattaa kaikki halukkaat parin kilometrin mittaiselle kävelylenkille Lapuanjokivarteen Ruusutielle.

Tuhansia ihmisiä jo yli kymmenen vuotta liikuttanut Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti kerää varoja naisten toimeentulon ja yrittäjyyden tukemiseen Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä.

– Tänä vuonna tuki on tärkeämpää kuin kenties koskaan aikaisemmin, sillä koronapandemia on iskenyt kovimmin niihin ihmisiin, joilla tilanne on ollut heikoin jo ennestään.

Nepal on yksi Naisten Pankin hankemaista. Siellä koronatilanne on pahimpia koko maailmassa, ja YK julistanut maahan humanitäärisen kriisin.

– Ammatti, oma yritys ja mahdollisuus omaan toimeentuloon tuovat naiselle turvaa, vakautta ja tasa-arvoa. Usein naiset työllistävät yrityksellään myös muita, ja nostavat näin koko yhteisöään köyhyydestä. Tätä me haluamme tukea ja järjestämme siksi myös tänä vuonna valtakunnallisen Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan, sanoo tapahtuman vetäjä, Naisten Pankin johtoryhmän puheenjohtaja Paula Pauniaho.

Vuonna 2020 järjestettiin yli 80 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa, ja kampanja tuotti yli 60 000 euroa.