Tilaajalle

Riistakoira 2021 kilpailtiin Kauhavalla – konkarin mielestä alueella on kadehdittava määrä peltopyitä

LSK Business Parkissa Kauhavalla loimitettiin sunnuntaina Riistakoira 2021 -kilpailun parhaana lyhytkarvainen saksanseisoja Jokilakian Oami. Suomen mestaria ohjasi Antti Moilanen Vuokatista.

– Se teki lopuksi juuri niin kuin pyysin, että ruuti paloi ja saatiin lintu reppuun, päätuomari, Puolustusvoimien entinen ylilääkäri Pentti Kuronen tiivisti voittajan suorituksen julkistaessaan tuloksia.

Kauhavalaislähtöinen koetoimitsija Tapio Mäki kertoi kärkikoirien järjestyksen muuttuneen loppukoetuksessa.

– Kakkoseksi tullut Kenneth Gråhnin ohjaama Almkullens Frasse lähti finaaliin lievänä ennakkosuosikkina, mutta se epäonnistui kaikissa lintutilanteissa.

Jokilakian Oami ja Almkullens Frasse ylsivät myös voittajaluokan 1. palkinnolle, kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet koirat 2. palkinnolle.

Kuronen muistutti finaalin alla, että kilpailussa on aina monta muuttujaa ja paikka parhaimmistossa avautuu harvoille ja valituille.

– Loppukilpailuun pääsy ei ole vain matematiikkaa, kuinka monta pudotusta tai kuinka monta virhettä, vaan siinä tarkastellaan kokonaisuutta, koiria ja metsästäjiä työpareina. Erityisesti tarkastellaan riistatöitä, tyylikkyyttäkin, Kuronen kuvaili.

– Finaali ei ole enää vihellyskilpailu vaan metsästämisen kaltaista toimintaa, jossa koiraa ohjataan hillitysti ja tilanne viedään loppuun niin, että koira nostaa eikä mies tömistele lintuja ylös.

Mäki arvioi Saksanseisojakerhon ja Kauhavan Alakylän metsästysseuran isännöimää Riistakoiraa onnistuneeksi kisakauden päätöstapahtumaksi.

– Kaikki tykkäsivät paikasta ja järjestelyistä. Toki jotkut koiranomistajat aina pettyvät eivätkä ole välttämättä samaa mieltä tuomareiden kanssa, mutta karsinnan pitääkin olla kovaa, Mäki sanoi.

– Perjantaiaamuna, kun aloitettiin, mukana oli 49 koiraa. Niistä lauantaille jatkoi 18 ja sunnuntain finaaliin 4.

Sää näytti osallistujille sekä aurinkoiset että varjoisat puolensa.

– Perjantai ja lauantai olivat hankalia. Varsinkin lauantaiaamu oli melko dramaattinen, kun maassa oli lumi. Vesitöissä karsiutui viisi koiraa, kun osa ei mennyt uimaan ollenkaan, Mäki selvitti.

– Sunnuntaina saatiin sitten aivan huippuluokan sää. Toki kun on kyse SM-tason koirista, niiden pitää pärjätä kaikenlaisissa olosuhteissa.

Riistakoirassa hyödynnettiin yhtätoista maastoa muun muassa Kauhavan Ontonnevalla ja Alajoella sekä Lapuan Hellanmaassa ja Simpsiöllä. Sängillä ja ojanpientareilla ei ollut puutetta siivekkäistä.

– Eräs osallistuja myönsi olevansa kateellinen lintumääristämme. Hän kertoi, että on kilpaillut vuodesta 1975 lähtien ja toiminut ylituomarinakin eikä ole koskaan nähnyt tällaista peltopyymäärää, Mäki siteerasi.

– Fasaanejakin riitti hyvin. Pystyttiin toteamaan pudotus, kun oli tarve.

Mäki korosti, että valtaosa seuroista on rauhoittanut peltopyyn eikä niitä ammuttu Riistakoirassakaan.

– Laukaus kuuluu hyväksyttävään riistatyöhön mutta se ammuttiin ilmaan eikä kohti.

Riistakoira-mestaruus oli jaossa nykyisen Kauhavan alueella neljännen kerran. Kauhavalla vuonna 1943 perustettu Saksanseisojakerho piti ensimmäisen Riistakoira-kilpailunsa Alahärmässä vuonna 1959 ja Kauhavalla vuosina 1963 ja 1993.

Mäen mukaan Riistakoira on mannermaisten kanakoirien omistajien tärkein kilpailu.

– Oma koirani voitti Lapualla vuonna 2007, ja arvostan tittelin kaikkein korkeimmalle. Tässä puhutaan Suomen mestaruudesta, ja voittaakseen koiran pitää pelata kolme päivää. Viime vuonna titteli jäi kokonaan jakamatta, kun yksikään koira ei selvittänyt vesityötä, Mäki muisteli.

–Suurin näiden rotujen kisa on nuorille koirille tarkoitettu Junkkari-katselmus, johon tänä vuonna oli ilmoitettu 385 koiraa.

Kauhavalaisia Riistakoira-arvonimen tavoittelijoissa ei ollut.

Anu Nahkala