Rata-SM-kausi päättyi, Niko Kalliokoski ajoi uudella autollaan seitsemänneksi

Rata-SM-kausi ajettiin päätökseen viikonloppuna Alastaron radalla Virttaalla. Alahärmäläinen Niko Kalliokoski, 18, oli V1600-luokan SM-sarjassa seitsemäs. Kausi alkoi VW Lupolla ja päättyi uuden Renault Twingon ratissa. Lisäväriä viikonloppuun toi Vesa-isä, joka kilpaili myös uudella autolla, hänen allaan oli Kia ProCeed.

Viime vuoden hopeamitalisti lähti tynkäkauteen puolustamaan kakkossijaa, eikä mestaruuskaan ollut poissuljettu ajatus. Lyhyen kauden armottomuus iski kasvoille, ja Botniaringillä tullut keskeytys ja ontuen alkanut Alastaron-kilpailu pudottivat Kalliokosken tuloksissa seitsemänneksi.

– Kisaviikko oli jo alussa kiireinen, uusi auto aiheutti töitä. Ensin paikallistettiin öljyvuotoa, sitten etsittiin kadonneita sähköjä. Lopulta kun päästiin Alastarolle, ”Rellu” alkoi taas vuotaa, saatiin auto kuntoon, ja sateessa ajetussa aika-ajossa olin kahdestoista, AL-Härmää edustava Kalliokoski kertasi.

Lauantai, ensimmäinen kilpailupäivä oli sateinen. Twingo ei ollut vielä optimaalisissa sadekelin säädöissä, ja Kalliokosken sijoitus oli yhdestoista.

– Sain ihan hyvän lähdön ja liukastelin kisan maaliin, oli aika paljon ohjelmaa, ja töitä sai kyllä paiskoa. Isäkin oli saanut hyvän startin, mutta kaverit olivat kuulemma vähän auttaneet,ja hän tuli maaliin vähän mun jälkeen.

Sunnuntaina päästiin ajamaan kuivemmassa kelissä, ensimmäisessä lähdössä Kalliokoski oli kymmenes, ja kauden viimeinen startti toi kahdeksannen sijan. Tavoite SM-kauden osalta ei täyttynyt, mutta murheiden ja auton vaihdon jälkeen Kalliokoski näkee tilanteessa myös valoa.

– Haastavaa oli, jarrujen kanssa oli huolia toisessa kilpailussa. Viimeinen startti meni paremmin, saatiin jarrut toimimaan, ja vähän muiden epäonnen vuoksi nousin kahdeksanneksi. Isä taisteli myös hyvin, mutta ei aivan saanut mua kiinni..

– Olen tyytyväinen viikonlopun suorituksiin. Autossa ei vielä suorituskyky riitä mitalisijoille, mutta syy on selvillä. Potentiaalia siinä on, se pitää vain kaivaa esiin. Ensi kaudesta ei vielä ole tarkempaa tietoa, palataan siihen myöhemmin, Kalliokoski päättää.

Toni Lönnroos