Uutiset

Power Cup hakee vapaaehtoisia ensi kesän suurturnauksen järjestelyihin, infoilta vuorossa tänään Kortesjärven Kitkalla

Ensi vuoden kesäkuun Power Cupin tapahtumalogossa näkyy kivasti, että huvimaailmassa ollaan tapahtuma-aikana. Power Cup tuo tienoolle tuhansia nuoria lentopalloilijoita ja heidän huoltojoukkojaan. Talkoolaisten haku järjestelyihin on parhaillaan menossa.
  • Komiat

Paikallispäällikkö Juha Kärnä kertoo, että suurturnauksen valmistelut ovat hyvässä vauhdissa.

– Vapaaehtoishaku tapahtuman nettisivuilla www.powercup.fi/vapaaehtoiseksi on käynnissä. Kaipaamme apua moniin eri työtehtäviin, tapahtuman aikana ja ennen tapahtumaa. Jo yhdenkin työvuoron tekemisestä on meille paljon apua. Toivomme, että kaikki kauhavalaiset ja Kauhavan lähiympäristön asukkaat tulisivat yhdessä rakentamaan yhdessä meidän kanssamme ensi vuoden parhainta tapahtumaa lentopallojunioreille, Kärnä esittää.

Normaaliolosuhteissa turnaus on kerännyt 7500-8500 pelaajaa ja kokonaiskävijämäärä on noussut jopa yli 10 000, kun mukaan lasketaan vierailijat, katsojat ja talkooväki. Tekeviä käsiä siis tarvitaan.

Talkoolaiseksi voi ilmoittautua kätevästi nettisivuilla.

– Siellä on kohta vapaaehtoiset, jossa näkyy tehtävänkuvat. Sivulle pitää täyttää henkilötietoja, siellä kysytään muun muassa omasta osaamisesta sekä siitä, mitä tehtäviä haluaisi tapahtumassa tehdä. Tärkeä kohta on myös se kysymys, mitä seuraa haluaa kannattaa, niin että oma työ menisi tietyn seuran hyväksi laskennallisesti.

Järjestäjillä pitävät eri puolilla aluetta infotilaisuuksia, joihin toivotaan paikalle yhdistysten edustajia ja talkoolaisia.

Info oli torstaina Kauhavalla, ja tänään Kortesjärven Kitkalla kello 18.30 alkaen. Alahärmässä info on 8.12. kello 19.30 Härmäsalissa ja Ylihärmässä 9.12. kello 18 palvelukeskuksessa eli kunnantalolla.

Power Cupiin saapuvien majoitus tulee alueen kouluille.

– Kouluja on kierretty ja kierretään edelleen. Näyttäisi, että Kortesjärvellekin päästään majoittumaan ja Ylihärmän koulu valmistuu sopivasti. Se on positiivista, ne tuovat tarpeellista lisäkapasiteettia, Kärnä selvittää.

Pandemiatilanne elää, mutta tällä tietoa turnaus on tarkoitus järjestää Kauhavalla normaalikokoisena.

– Tällöin joukkuemäärä, jota lähdetään tavoittelemaan, on 700-800 joukkueen paikkeilla, Kärnä kertoo.

Tapahtumaa ovat järjestämässä Suomen Lentopalloliitto, Alahärmän Kisa ry, Kauhavan Visa ry, Ylihärmän Junkkarit ry, Kortesjärven Järvi-Veikot ry, Kauhavan kaupunki sekä PowerPark.

– Kaikki seurat ovat innolla mukana, Kärnä kiittää.

Power Cupin tapahtumajohtaja Anna Komu on myös innoissaan ensi vuoden Power Cupista.

– Miljöö, missä tulemme olemaan, on uudenlainen ja on varmasti osallistujia miellyttävä vaihtoehto. Suunnittelemmekin osallistujille Power Cupin yhteyteen myös huvipuisto-iltoja, Komu kertoo.

Hänen mukaansa viime kesä oli hieno osoitus siitä, kuinka vaikeassakin koronatilanteessa on mahdollista järjestää turvallinen tapahtuma.

– Uskon, että näitä asioita ei tarvitsisi ensi vuonna enää niin tiukasti miettiä, vaan pääsisimme nauttimaan sankoin joukoin juniorilentopallon juhlasta. Katse siis positiivisesti kohti ensi vuotta ja sen mahdollisuuksia, Komu tuumaa.

Marianne Lähde

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli