Muistoseuroista kasvaa koko illan elokuva – uutena kuvauspaikkana on Ylihärmän keskusta

Korpelan kujanjuoksu, Peräkamaripojat ja muut tutut maalaiskomediat ohjannut Jukka Mäkinen ahkeroi jälleen Järvilakeuden kansalaisopiston elokuvatiimin kanssa. Leea Kedon käsikirjoittaman Muistoseurat-trilogian kolmas osa on tarkoitus paisuttaa koko illan elokuvaksi.

Jukka Mäkinen on tykästynyt eteläpohjalaiseen tekemisen tyyliin. Asiat hoituvat niin kuin sovitaan ja kaikki ovat innolla mukana projektissa.

– Parasta on hyvä porukkahenki, Jukka Mäkinen sanoo.

Järviseudun ja Kauhavan alueen harrastajanäyttelijöille valtakunnan tason TV-ohjaaja tuo ainutkertaista osaamista. Mäkinen on ohjannut kaikkiaan neljätoista TV-sarjaa ja käsikirjoittanut yksitoista.

Elokuvan teon mahdollistavat nytkin lukuisat yhteistyökumppanit, vapaaehtoiset avustajat ja kymmenet harrastajanäyttelijät. Myös uusia kasvoja saadaan jälleen tänä kesänä valkokankaalle. Idea Muistoseurojen laajentamisesta koko illan elokuvaksi syntyi keväällä, kun elokuvan ohjaaja Jukka Mäkinen ja kuvaaja Pekka Pohjoispää tapasivat Teams-palaverissa käsikirjoittaja Leea Kedon ja kuvausten käytännön järjestelyistä vastaavan Jarmo Kumpulan kanssa. Aikaisempaa tarinaa täydennettiin lisäkohtauksilla ja tarina sai myös jatkoa – mitä tapahtuukaan, kun Torsti katoaakin yllättäen ennen hääyön viettoa? Kalen ja Penan huumanneista Ansasta ja Unelmasta paljastuu heistäkin pidemmässä elokuvassa aivan uusia ja yllättäviä puolia.

Toivomus koko illan elokuvasta on tullut yleisöltäkin useampaan otteeseen.

- Idea oli niin mielenkiintoinen, etten voinut vastustaa kiusausta kehitellä tekstejä, Leea Keto toteaa.

Jos ensimmäisessä Muistoseurat-elokuvassa tehtiin tutuksi Kauhavaa ja reviteltiin hieman kuntaliitoksen jälkipuinnilla, ovat toinen ja kolmas elokuva tuoneet tutuiksi alueen erikoisuuksia Kirkkopakan kiviröykkiöistä ja Hunurijärvestä aina Evijärven mantamyrskyihin. Tällä kertaa seikkaillaan muun muassa Kivitipussa ja Tapio Aution ateljeessa Lappajärvellä. Uutena kuvauspaikkana on myös Ylihärmän keskusta.

Trilogian ensimmäinen osa – Muistoseurat – rakensi tarinalle perustan. Seuraava elokuva sai lisänimen Anteron aarteen jäljillä ja viime kesänä kuvattu Muistoseurat kolmonen oli nimeltään Haaveita ja harha-askelia.

Koko illan elokuvan nimi pidetään vielä arvoituksena. Kuvaukset alkoivat sunnuntaina 19.7., ja niille on laadittu tiukka reilun viikon mittainen aikataulu.