MSK Group aloittaa ohjaamotehdasprojektin Slovakiassa – Ylihärmään nousee uusi konttori

MSK Groupin hallitus on aloittanut uuden ohjaamotehtaan rakennusprojektin Slovakiassa. Tehdas nousee Sabinoviin, noin kymmenen kilometrin päähän nykyisestä MSK Matec s.r.o:n Lipanyn-tehtaasta.

– Kolme vuotta sitten päätimme panostaa kansainvälistymiseen ja uusiin asiakkuuksiin. Tuon päätöksen pohjalta laadittua strategiaa olemme noudattaneet systemaattisesti: vuonna 2018 Matec-yrityskauppa ja nyt sen jatkeeksi investointi omaan tehtaaseen, konsernijohtaja Timo Lehtioja kertoo.

– Suomessa MSK Cabinsin ohjaamotehtaalla on maailmanluokan osaamista isojen sarjojen tekemisestä. Viemme tätä kokemusta ja osaamista nyt Slovakiaan, mistä palvelemme Keski-Euroopan tarpeita ja vahvistamme entisestäänkin MSK:n jalansijaa merkittävänä eurooppalaisena ohjaamovalmistajana.

Rakennusprojekti alkaa ensi keväänä, ja investointi toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan maalaamo, varasto ja kokoonpanohalli. Toisessa vaiheessa valmistuvat tilat hitsaamolle. Yhteensä uuteen tehtaaseen tulee 9 600 neliötä toimitilaa.

Myös MSK Groupin Kauhavan tehtaille investoidaan. MSK Cabinsin ja Junkkarin tehtaiden yhteyteen tehdään parhaillaan uutta konttorirakennusta. Se otetaan käyttöön ensi syksynä.

Lisäksi MSK Cabins on kehittänyt oman Varia-ohjaamon, joka lanseerataan maailman suurimmassa maatalouskonenäyttelyssä Agritechnicassa Hannoverissa 10. - 16.11.