Tilaajalle

Kiinnostava kohtaaminen synnytti lopulta kirjan - Antti Tuuri luennoi uutuusromaaninsa päähenkilöstä

Antti Tuuri luennoi tänään keskiviikkona uutuuskirjansa päähenkilöstä Arvid Bromsista iltakuudelta Lappajärven lukion auditoriossa.

Antti Tuurin perhe asui Lappajärvellä, jonne kirjailijan maanmittausinsinöörinä työskentelevän isän työ oli tuonut heidät asumaan. Elettiin 1960-luvun alkua.

Eräänä päivänä Tuurien pihaan Nissiin kurvasi taksi, josta nousi hoikka, tumma ja huomiota herättävä mies. Hän oli Lehtiniemessä asuva taiteilija Broms. Taiteilija oli putkahtanut pihaan hieromaan taulukauppaa Tuurin isän kanssa.

Vähänpä kukaan tiesi, että vuosikymmeniä myöhemmin Tuuri on menestyskirjailija ja Bromsin merkilliset elämänvaiheet ja tuo hetki Tuurien pihamaalla tallentuvat hänen romaaniinsa ”Levoton mieli”.

Toisin olisi saattanut käydä, ellei Tuuri olisi vuosi takaperin pysähtynyt katsomaan kolmea isänsä Bromsilta ostamaa taulua. Tuuri kertoo olleensa tyhjäämässä äitinsä asuntoa, kun tutut maalaukset osuivat silmään.

– Ajattelin, että nämähän ovat aika hyviä teoksia.

Kiinnostus taulujen tekijään heräsi. Millaisen elämän hän eli?

Tuurin käsiin levisi melkoinen soppa. Vuonna 1968 kuolleen Bromsin vaiheet olivat niin äkkiväärät ja kummalliset, että paljon nähneen kirjailijankin oli vaikea pysyä perässä.

Vastikään ilmestynyt taiteilijaromaani näyttää poikkeusyksilön, jonka elämää leimasi kaksi ääripäätä: taide sekä ihanteiden ja näkyjen leimaama mielikuvitusmaailma ja toisaalla alkoholismi, pikkurikollisuus ja ainainen rahapula.

Lappajärvellä Broms painui tempauksillaan ihmisten mieliin. Tuuri nauraa, että kylän pikkupojat saivat esimerkiksi todistaa suut ammollaan, kun taiteilija pyyhälsi suksilla aamutakki päällä avantouinnille. Hän myös puuteroi kasvojaan ja saattoi sipaista huulipunaakin.

Bromsin turmioksi ei koitunut alkoholi vaan epävakaa luonne.

– Kaikesta puuttui suunnitelmallisuus.

Tuuri sanoo yllättyneensä siitä, miten myönteisesti ihmiset Bromsia muistelivat tämän edesottamuksista huolimatta.

Anne Puumala