Kaupungin 10-vuotisjuhlavastaanotolla kuntien, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kulttuurialan vaikuttajia ja päättäjiä

Nykyinen Kauhavan kaupunki perustettiin kuntaliitoksella 1.1.2009, alkava vuosi on siis kaupungin 10-vuotisjuhlavuosi.

Juhlavuoden kunniaksi kaupunki järjestää sidosryhmilleen Kauhava 10 -juhlavastaanoton kuluvan viikon lauantaina 12.1. RoadHousessa. Vastaanotolle on kutsuttu kuntien, elinkeinoelämän ja järjestöjen edustajia sekä taiteilijoita sekä henkilöitä, jotka ovat omalta osaltaan tehneet Kauhavaa tunnetuksi ja vieneet eteenpäin Kauhavan kehitystä. Juhlavastaanotolla esiintyy Kauhava Big Band ja puhujina ovat eduskunnan puhemies Paula Risikko, Kauhavan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Janne Sankelo sekä kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Antti Kurvinen.

Kaupunki tiedottaa, että merkkivuoden aikana tullaan järjestämään yleisötilaisuuksia eri toimijoiden kanssa sekä muun muassa tonttienmyyntikampanja.

>>>>>>> Stashed changes