Tilaajalle

Kaupungilla on 146 taideteosta – maistipaloja kokoelmasta on tarjolla galleria Kaaren näyttelyssä marraskuun loppuun

Jokimaisemaa Aulikki Nukalalta, rautatieasemamiljöötä Matti Saarelta, kirkonkylää lintuperspektiivistä Riitta-Liisa Koukkuselta.

Galleria Kaareen pystytetyn Kauhavan kulmilla -näyttelyn teoksissa näkyy myös muun muassa Juhani Palmun, Tuomo Lehtiniemen, Raija-Liisa Rintalan, Oiva Polarin ja Jaakko Kontolan kädenjälki.

Kauhavan kulmilla esittelee kaupungin omistamaa taidetta, jonka vakiopaikka on kaupungin kiinteistöjen seinillä Alahärmässä, Kauhavalla, Kortesjärvellä tai Ylihärmässä.

– Tällaista on toivottu pari kolme kertaa. Kun marraskuuksi sovittu näyttely piti siirtää, ajattelin, että nyt olisi mahdollisuus. Kukaan taiteilija ei olisi lähtenyt näin lyhyellä varoitusajalla järjestämään omaa näyttelyä, kulttuuriohjaaja Jaakko Erkinheimo taustoittaa.

Kaupungin hoteissa on runsaasti muotokuvia kaupungin entisistä merkkihenkilöistä, mutta ne Erkinheimo jätti tällä kertaa näyttelyn ulkopuolelle.

– Valitsin teemaksi luonnon ja alueen tunnistettavat maisemat. Myös suurella osalla tekijöistä on linkki Kauhavalle.

Erkinheimo ripusti Kaareen 19 teosta. Vaihtoehtoja oli yhteensä 146, joista suurin osa maalauksia.

– Ne sijaitsevat kaupungintalolla, palvelutoimistoissa, kirjastoissa, Härmän lukiossa, Alahärmän Kirkonkylän koululla, Kankaan koululla, Ylihärmän kirkonkylän koululla, Ylihärmän yläkoululla, Kauhavan lukiolla ja yhtenäiskoulussa, kulttuuripalveluiden toimistossa sekä kehityskeskuksessa, Erkinheimo luettelee.

Eniten liitoskunnat ovat keränneet taidetta 70-, 80- ja 90-luvuilla, mutta joukossa on tuotantoa niitäkin edeltävältä ajalta.

– Vanhin kaupungin omistama taulu näyttäisi olevan Kortesjärven kunnanhallituksen puheenjohtaja toimineen Aleksi Hakalan muotokuva vuodelta 1956. Se on esillä Kortesjärven palvelutoimistossa, Erkinheimo selvittää.

– Jos muotokuvia ei lasketa, vanhin on Seppo Pällin maalaama maisema vuodelta 1959 Ylihärmän palvelutoimistossa.

Kumpaakaan 50-lukulaista Erkinheimo ei poiminut näyttelyyn, mutta sen sijaan hän toi Kortesjärven palvelutoimistosta löytämänsä, lyhteiden täplittämää peltoa esittävän taulun, jonka uskoo olevan vielä edellisiäkin iäkkäämpi.

– Siitä ei vain ollut mitään tietoja olemassa.

Osa Suomen kaupungeista noudattaa 1960-luvulta juontavaa prosenttiperiaatetta ja käyttää noin prosentin rakennushankkeiden budjetista taiteeseen.

Kauhavan kaupunki ei ole sitoutunut periaatteeseen eikä korvamerkitse taideostoksiin mitään tiettyä summaa vuosittain mutta tekee hankintoja silloin tällöin.

– Paikallisilta taiteilijoilta on otettu jotain uudiskohteisiin, viimeksi esimerkiksi Kirkkorannan päiväkotiin, paloasemalle ja koulukeskukseen, hallintojohtaja Liisa Salo kertoo.

Hän muistuttaa, että 146 teoksen kokoelma on muodostunut pitkän ajan kuluessa.

– Varsinkin 80-luvun lopulla kunnat hankkivat taidetta paikallisilta ja muiltakin. Jonkin verran on tullut myös lahjoituksena.

Anu Nahkala