Kauhavan uusi kiihdytysareena on otettu käyttöön, viikonvaihteen kahtena SM-osakilpailupäivänä radalla kilpailee 150 kuljettajaa

Kauhavan entisen lentokentän alueelle kevään ja kesän aikana rakennetulla uudella kiihdytysareenalla ajetaan kaikkien aikojen ensimmäinen kiihdytysajon SM-osakilpailu 4 alkavana viikonloppuna 11.-12.8. Varsinaista kilpailua ennen tänään perjantaina ajetaan kaikille avoin testipäivä, jota yleisö voi mennä seuraamaan ilmaiseksi.

Finnish Hot Rod Association FHRA ry:n toimitusjohtaja Leo Laurell kertoo, että rata valmistui kovan työn päätteeksi juuri neljännen SM-osakilpailun alla. Radan rakentamisesta on vastannut LSK Business Park Oy.

– Nyt otetaan juhlavasti käyttöön Suomen paras kiihdytysrata. Ensimmäiset harjoitusajot aloitettiin tänään kello kymmenen, Laurell sanoo.

– Huomenna aamulla kello kymmeneltä on virallinen, juhlallinen käyttöönottoseremonia lähtöalueella. Kauhavan kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja muita tulee avaamaan radan käyttöön, hän jatkaa.

Kiihdytyskilpailut ovat kaksipäiväisiä, lauantain ja sunnuntain kestäviä.

– Osanottajia on tänä viikonloppuna 150, mikä on aika normaali määrä SM-sarjaan. Kisat ajetaan sarjamuotoisina, eli nämä samat tiimit käytännössä kiertävät kaikki kilpailut, Laurell selvittää.

Hän kertoo, että uusi rata toimii hyvin aamun tuoreista testilähdöistä saatujen kokemusten mukaan.

Paljonko odotatte väkeä kilpailua seuraamaan viikonlopun aikana?

– Hyvä kysymys, ja sitä on moni kysynyt. En osaa kyllä yhtään arvioida, sillä olemme ensimmäistä kertaa tällä alueella, emmekä ole tehneet tähän ensimmäiseen kilpailuun kovin voimakkaita markkinointitoimenpiteitäkään.

Sateen sattuessa kiihdytysajojen lähtöjä ei ajeta. Toimitusjohtaja Leo Laurell iloitsee viikonlopun sääennusteesta.

– Lauantaille on luvattu parikymmentä astetta ja aurinkoista. Se on ihan parasta, mitä tässä lajissa voi olla. Ei ole liian kuuma, mutta ei myöskään sada.

LSK Business Park Oy ja FHRA ovat solmineet pitkän yhteistyösopimuksen Kauhavan kiihdytysareenasta.

Kauhavan uusi rata on ensimmäinen Suomeen rakennettu kiihdytysrata vuoden 1989 jälkeen.

Moottoriurheilupiireissä uutta rataa on kiitelty muun muassa siksi, että sen ansiosta Suomessa voidaan järjestää kansainvälisen tason kiihdytyskilpailuja.

Toiminnalle on myönnetty 1.8. ympäristölupa, joka mahdollistaa ajamisen vuosittain 1.5.-31.9. välisenä aikana maanantaista lauantaihin kello 9-20 ja sunnuntaina kello 10-20. Lupaehtojen mukaan kesä-, heinä- ja elokuussa pitää olla yksi hiljainen viikonloppu. Myös juhannus, helatorstai ja helluntai on rauhoitettu ajamiselta.

Ympäristöluvan nähtävilläoloaikana hakemuksesta jätettiin muutamia muistutuksia.

FHRA Marketing Oy:n toimialaan kuuluu moottoriurheilukilpailuiden ja -tapahtumien, sekä näyttelyiden ja messujen järjestäminen. Yhtiön omistaa Finnish Hot Rod Association ry.

Marianne Lähde

>>>>>>> Stashed changes