Kauhavalla runsaasti koronatartuntoja - ensimmäisen rokotteen on saanut 2274 henkilöä

Korjattu 22.3. AstraZenecan koronarokotteen antamisen keskeyttämistä koskeva tieto.

Kauhavalla on todettu maaliskuussa 18 koronatartuntaa. Näiden katsotaan tulleen kolmesta eri tartuntaketjusta. Karanteeniin asetettuja altistuneita on maaliskuun aikana ollut 229.

- Hyvä asia on, että MSK Cabinsin tehtaaseen liittyen ei ole tullut ilmi jatkotartuntoja, eli se ketju on sammunut. Viimeisetkin työntekijöiden karanteenit päättyvät tällä viikolla, johtava ylilääkäri Heidi Ojala kertoo.

Sen sijaan toinen tartuntaketju, joka johti altistumisiin Voltin koululla, on aiheuttanut jatkotartuntoja.

- Tällä hetkellä tartuntoja todetaan jo karanteeniin asetetuilla henkilöillä, joten toivomme, että tämä varsin ärhäkäksi osoittautunut ketju saadaan tukahdutettua. Jatkotartuntoja on tullut enää vain perhepiirissä. Perheiden sisäiset jatkotartunnat kuuluvat asiaan, kun samassa taloudessa tiiviisti eletään. Nyt on kuitenkin äärimmäisen tärkeää noudattaa annettuja ohjeita ja hygieniasuosituksia sekä ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, jos saa vähäisiäkään oireita, Ojala muistuttaa.

Kolmas Kauhavalla tartuntoja aiheuttanut ketju on sekin tullut maakunnan ulkopuolelta.

- Koko pandemia-ajan matkailun vaikutus on näkynyt koronatartunnoissa. Joko meiltä lähdetään muualle, ja tuodaan virus kotiin palatessa, tai muualta Suomesta matkustetaan tänne ja tuodaan tartunta tuliaisena.

- Sillä, että yksinkertaisesti maltettaisiin pysyä kotikonnuilla, suojattaisiin tartunnoilta sekä itseä että omia läheisiä. Samoin nyt ei ole aika järjestää esimerkiksi lasten kaverisyntymäpäiviä, yökyläilyjä eikä aikuisten tulisi kokoontua vapaa-ajalla, Ojala vetoaa.

Koronarokotukset ovat edenneet kuntayhtymän alueella suunnitellusti. Vanhimmasta ikäryhmästä, vuonna 1941 tai sitä aiemmin syntyneistä, jo 1207 henkeä on saanut rokotteen ensimmäisen annoksen.

Tällä hetkellä ajanvaraus on auki kaikille 70 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille sekä riskiryhmä 1:een kuuluville.

- Pfizerin rokotevalmistetta on nyt saatu tasaisesti, meidän alueellemme reilut 250 annosta viikoittain. Tämä rokote suunnataan tällä hetkellä yli 75-vuotiaille.

AstraZenecan rokotevalmiste on herättänyt julkisuudessa paljon keskustelua. Euroopan lääkevirasto EMA on tiedottanut eilen 18.3. rokotevalmisteeseen liittyvästä selvityksestään. Sen mukaan rokotteella ei ole yhteyttä verisuonitukoksiin.

Suomessa rokotukset AstraZenecan rokotteella jatkuvat suunnitellusti. Astralla rokotetaan tällä hetkellä 70–74-vuotiaita sekä 18–69-vuotiaita riskiryhmä 1:een kuuluvia henkilöitä.

Ajan koronarokotukseen voi varata joko puhelimitse tai verkossa hyvis.fi-sivustolla. Ajanvarausnumeroissa on takaisinsoittojärjestelmä, ja kuntayhtymän työntekijä ottaa asiakkaaseen yhteyttä, kun vapaita aikoja on saatavilla. Rokotusaikoja avataan aina sitä mukaa, kun uusien rokote-erien saatavuus varmistuu.

Tällä hetkellä rokotusaikoja annetaan niille soittajille, joiden numero on tallentunut takaisinsoittojärjestelmään 10.3. Kaikki matkapuhelimesta soittaneet ovat saaneet tekstiviestillä vahvistuksen numeron tallentumisesta takaisinsoittojonoon.

Mikäli siis asiakas on soittanut ajanvaraukseen ennen 10.3. eikä ole vielä saanut yhteydenottoa kuntayhtymästä, numero ei ole tallentunut takaisinsoittojärjestelmään. Tällöin tulee soittaa ajanvarausnumeroon uudelleen.

Niin ikään, jos matkapuhelimesta soittanut asiakas ei ole saanut tekstiviestivahvistusta, tulee soittaa uudestaan. Muissa tapauksissa asiakas voi odottaa rauhassa yhteydenottoa.

- Tällä hetkellä kummassakin takaisinsoittojonossamme on kuutisensataa ihmistä odottamassa rokotusaikaa. Takaisinsoitto voi siis tulla vasta parin‒kolmen viikon kuluttua, Ojala havainnollistaa.

- Rokotuksia kuitenkin jatketaan niin kauan, kunnes kaikki halukkaat ovat rokotteen saaneet.