Kaksineuvoisen alueella on tähän päivään mennessä rokotettu 246 ihmistä – viikoittain julkaistava rokotusmittari kertoo tilanteen etenemisestä

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen aloitti koronarokotukset 5.1. Rokotteiden rajallisen saatavuuden takia rokottaminen on edennyt pienin askelin, mutta nyt Kaksineuvoisesta kerrotaan, että annosmääriin on luvassa reilua kasvua.

– Tähän mennessä on ollut saatavissa ainoastaan Pfizer-Biontechin valmistetta. Lähiviikkoina maakuntaan odotetaan myös muiden valmistajien EU:ssa hyväksyttyjä rokotteita. Eri rokotteet suunnataan osittain eri kohderyhmille, johtava ylilääkäri Heidi Ojala selvittää.

Väestörokotukset päästään Kaksineuvoisessa aloittamaan viikolla 7. Ensimmäisenä vuorossa ovat vuonna 1941 ja sitä aiemmin syntyneet sekä heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat omaishoitajat, joilla on päätös omaishoidon tuesta. Yli 70-vuotiaiden koronarokotukset toteutetaan hajautetusti kaikilla hyvinvointiasemilla.

Lähiviikkoina ruvetaan rokottamaan myös alle 70-vuotiaita riskiryhmiin kuuluvia Kauhavan hyvinvointikeskuksessa. Kuntayhtymä tiedottaa, mikä ryhmä kulloinkin on vuorossa ja miten asiakas voi varata ajan.

Valtakunnallista rokotusstrategiaa on muutettu. Tavoitteena on nyt, että mahdollisimman laaja osa väestöstä saisi ensimmäisen rokoteannoksen mahdollisimman nopeasti. Tehosteannoksia siirretään pistettäväksi myöhemmin.

– Mikäli rokotuksia päästään antamaan väestölle vain tipotellen, kuten tähän asti, koronavirus ehtii muuntua. Näinhän on käynyt esimerkiksi kausi-influenssan kanssa. Nyt tavoitteena on saada rokotusten myötä koronaviruksen vasta-aineita elimistöön mahdollisimman monelle, jotta virus saadaan tukahdutettua, Ojala toteaa.

– Tämänhetkisten tietojen mukaan kaikkien valmistajien rokotteet käynnistävät vasta-ainetuotannon varsin hyvin jo ensimmäisen rokoteannoksen jälkeen.