Tilaajalle

Kahvila Pelipaikka vaihtoi omistajaa – avajaissa soi livemusiikki – katso video

Kahvila Pelipaikassa Kauhavan Hemmingissä nautittiin perjantaina keittiön antimia laulaja, näyttelijä Juha Lagströmin livemusiikin soidessa. Muun muassa Elonkerjuu-yhtyeen ex-solistina tunnetun Lagströmin esiintyminen juhlisti sitä, että Pelipaikka oli vastikään siirtynyt Teemu Kettula ky:n hoteisiin ja valmis palvelemaan valikoimaltaan ja sisustukseltaan uudistuneena.

– Täälä saa olla lämpööses, Teemu Kettula perusteli yrityksensä toimialanvaihdosta kieli poskessa.

Kymmenen viime vuotta se on keskittynyt peltisepäntöihin.

Kun kokiksi ja näyttelijäksi kouluttautunut Kettula otti vakavamman vaihteen, hän tunnusti haaveilleensa kauan omasta kahvilasta tai ravintolasta.

– Oli ihan pakko tarttua tilaisuuteen, kun sellainen nyt sattui kohdalle.

Kettula toi Pelipaikkaan keittolounaan ja lupasi leipoa joka päivä pullaa.

– Itse tehtyä piirakkaa tai jonkunlaista kakkua on myös aina tarjolla.

Lähituotemyynti laajenee entisestään.

– Porkkanoiden, perunoiden, lanttujen, punajuurien ja kananmunien lisäksi on jo tullut Sutelan Myllyn jauhoja. Vaasalaiselta kalastajalta pystyn hankkimaan kalaa aina, kun sitä tulee ja ihmiset haluavat. Ainakin graavilohta yritän saada jouluksi.

Väylä luomulaatuista ylämaankarjan lihaa tuottavalle tilalle on auki niin, että lihaa saa tilauksesta.

Ylihärmän Pakan kylässä syntynyt Kettula opiskeli teatteria Tampereella 2010-luvun puolivälissä, vieraili sen jälkeen kolmessa Vaasan kaupunginteatterin produktiossa ja on tehnyt sittemminkin yrityksensä kautta töitä näyttelijänä.

Myös Pelipaikan asiakkaat päässevät osallisiksi Kettulan taiteesta.

– Sellainen ajatus on, että kun kuulun Improvisaatioteatteri Intopiukeisiin, jossa teemme parhaikaa lastensatua improvisaatiolla, voisimme järjestää keväällä teatteriesityspäivän lapsille. Illalla olisi sitten improa aikuisille, Kettula visioi.

Ainakin toistaiseksi yrittäjä on Pelipaikan ainoa työntekijä.

– Johdan, siivoan, kokkaan. Näillä lyhyillä jaloilla ehtii, kun nopeuttaa askeleita, Kettula nauroi.

– Toivon tietysti, että pitäisi palkata apua. Silloinhan ihmisiä käy, jos täytyy ottaa henkilökuntaa.

Anu Nahkala