Härmän lukion rehtorin Jari Salmisen ja Alahärmän yläkoulun vararehtorin Hanna Mäenpään puhe ylioppilas- ja itsenäisyysjuhlassa

Huomenna tulee kuluneeksi tasan 102 vuotta siitä päivästä, jona eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi valtioksi. Sitä ennen maamme oli ollut 108 vuoden ajan Venäjän keisarikunnan autonominen suuriruhtinaskunta. Vielä sitä ennen olimme olleet yli 600 vuoden ajan osa Ruotsin kuningaskuntaa. Itsenäistyminen merkitsi siis pienelle maallemme suurta muutosta, jonka suuruutta meidän on tänä päivänä vaikeata käsittää. Jotain jäi kuitenkin elämäämme näistä entisistä “kotimaista”: Ruotsista saimme leijona vaakunamme ja Venäjältä byrokratian. Mutta ihan itse teimme kännykän - lahjamme maailmalle!

Uusi nuori valtio tarvitsi kansallispäivän. J. H. Vennolan hallitus päätti kokouksessaan 20.11.1919, että Suomen itsenäisyyspäivä on 6. joulukuuta. Tuona päivänä eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksemme.

Meillä tänään, vuonna 2019 on kokemusta olla itsenäinen yli sadan vuoden verran. Itsenäisessä Suomessa päätöksenteko on pitkälle rutinoitunutta, eduskunnassa istuu 200 kovapalkkaista päättäjää, yksi kansanedustaja edustaa noin 27 000 kansalaista. Kovapalkkaisena pidän edustajaa, joka nostaa 6800 euron kuukausipalkan lisäksi noin 1800 euron kulukorvauksia kuukausittain. Päätösten tekeminen rauhanajan Suomessa onkin tasapainottelua talouden kanssa. Yhteiskunnan menot kun tuppaa karata yli valtion talouden sietorajan ja sama on nähtävissä täällä meillä Kauhavalla.

Mitä itsenäisyyspäivä meille nykypäivän ihmisille oikein merkitsee? Onko se muutakin kuin palkkallinen vapaapäivä? Palkallinen yleinen vapaapäivä itsenäisyyspäivästä tuli vuonna 1927. Mutta heti vuodesta 1 lähtien koulua ei pidetty itsenäisyyspäivänä.

Minusta on hienoa, että Suomen itsenäisyys saavutettiin verettömästi. Mutta surulliseksi vetää se, että tuon vasta saavutetun itsenäisyyden suuntaa piti hakea sisällissodan avulla. Kuitenkin, koska itsenäisyyttä ja tapaa olla suomalainen, on aseellisesti muokattu ja varsinkin puolustettu, se tekee itsenäisyydestä erityisen arvokkaan asian. Kaikkein arvokkaimpia asioita puolustetaan omalla hengellä.

Opiskelijani sanoivat isänmaallisuuden merkitsevän heille ylpeyttä: voi sanoa rinta rottingilla, jotta Moon Suomesta. Rintaa vetävät rottingille sellaiset asiat kuin vapaus - saan olla millainen haluan, tehdä elämästäni sellaisen kuin haluan. Toivottavasti opiskelijoistamme kasvaa meille uusia päättäjätason ihmisiä!

Isänmaallisuuden merkitystä kysyttäessä, jos mummoni eläisi, vastaus olisi aivan eri kuin äitini, tyttäreni tai omani. Merkitys muuttuu ajan mukana, mutta luulen että joissain kohdin meillä kaikilla siihen liittyy jotain suurempaa; isänmaan - äiti- maan-päivä. Isän maallisen vapaapäivän sisältö voi olla ikkunanpesua ja jouluvalojen asettelua, pikkuleipien leipomista, juhlavaa syömistä tai käyskentelyä upouuden ideaparkin pitkillä käytävillä, sekin kun näkyy olevan avoinna tästä hienosta vapaapäivästä huolimatta. Väitän, että jokainen meistä tuona päivänä, 6.12 jossain kohtaa pysähtyy miettimään päivän merkitystä, kunnioittaa syvällä sisimmässään veteraanien työtä ja Suomen lippua.

Annoin opiskelijoille tehtäväksi selvittää perheensä ja sukunsa itsenäisyyspäivän viettotapoja ennen vanhaan. Vastauksissa tuli esille arvokkuus ja hillitty käyttäytyminen. On leivottu pipareita ja katsottu kotimaisia elokuvia - tietysti Tuntematoman sotilaaan oikea versio. Ja Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa on seurattu niin kauan kuin se on televisioitu, vuodesta 1957 lähtien.

Moni meistä tosiaan katsoo itsenäisyyspäivänä yhä uudelleen ja uudelleen tuntemattoman sotilaan tai talvisodan elokuvana ja olemme samalla sotilaistamme todella ylpeitä – tunnemme kiitollisuutta ja ehkä jotain taasen jotain suuria tunteita.

Omassa kodissani vietettiin itsenäisyyspäivää juhlapäivänä, vaikka silloin leivottiinkin pipareita ja laitettiin jouluvaloja. Juhlapäiväksi sen teki pöytäliina pöydällä ja karjalanpaisti ruokana sekä kynttilät ikkunalla.

Sytytetään kaksi sinivalkoista kynttilää ikkunalle ja nostetaan Suomen lippu salkoon. Näin monet opiskelijat kertoivat perheensä itsenäisyyspäivän vieton tavoista. Tapa pitää kynttilöitä ikkunalla juontaa juurensa eurooppalaiseen perinteeseen polttaa kynttilöitä valtiollisten juhlien aikana tai hallitsijoiden kunniaksi. Mutta me suomalaiset jalostimme tämänkin omaan suomalaisuuteemme sopivaksi - Venäjän sortotoimien kiristyessä1800-1900-lukujen taitteessa yleistyi tapa polttaa kynttilöitä kansallisrunoilijamme J. L. Runebergin syntymäpäivänä 5. helmikuuta. Mikä mainio passiivisen vastarinnan muoto.

Itsenäisyyspäivän liputuksesta on asetuksella erikseen määrätty.

Monissa perheissä on siis vieläkin tapana sytyttää ikkunalle kaksi kynttilää itsenäisyyspäivän iltana. Tapa kertoo jotakin tästä päivästä ja kunnioituksesta, mutta kynttiläperinne on monissa paikoin muuttunut enemmän nykyaikaiseksi. Näitä patterilla toimivia paksuhkoja pötiköitä ei varmaan saa sinivalkoisina. Paloturvallisena vaihtoehtona tähän voisi neuloa tai virkata marraskuun lopun puhdetöinä tämmösen sinivalkoisen sukan. (ojenna yllätys)

Suomen sinivalkoista ristilippua käytetään nykyisin todella monin eri tavoin kuin muinoin pelkästään lippuna liputuksessa. Lippu on väritykseltään hieno; puhtaan valkoista hankea ja ihana sinisenä siintävä järven selkä. Olen nähnyt saman kuvion toistuvan huiveissa, lippalakeissa, repussa, villasukissa, gollegepaidassa, iltapuvussa, saunapyyhkeessa ja jopa pefletissä. Silti juhannuksena mökillä papan kanssa lippua nostamassa on rivi lastenlapsia vakavana vartioimassa ettei pappa vain laske lippua maahan tahi ruttaa sitä, kun mummu on kerta sanonut että lippu on tärkeä.

Ensimmäinen itsenäisyyspäivän vastaanotto oli 1919. Se oli tunnin tilaisuus iltapäivällä ja vieraitakin oli ihan 150. Ensimmäinen iltajuhla järjestettiin 1922 ja juhlissa oli oikein tanssiakin. Vieraita toista tuhatta.

Kun me itsenäisyyspäivän iltahämärässä keskitymme tähän tasavallan presidentin vastaanoton pukuloistoon ja arvostelemme sinne päässeitä. Teemmekö sen silkasta kateudesta vaiko hiljaa kunnioittaen vanhaa perinnettä. Juhlat maksavat valtion kukkarolle noin 200 000 euroa eli kutsuttua juhlijaa kohden noin 150. Veikkanpa, että juhlijan oma kustannus puvun, kampaajan, matkan ja mahdollisen majoituksen kera on kuitenkin tuplaten tuo eli veroeuroina juhla tullee kyllä maksetuksi hetimmiten takaisin. Juhlat presidentin linnassa on meillä pohjolassa kuitenkin aika ainutlaatuista, tarjottavat, kristallikruunut, kukat, iltapuvut ja kaikki ne hienot korut ja kampaukset. Suomalaisten juhliminen valtion tasolla niin hienosti on ulkomaita myöten arvostettu tapahtuma ja vastaavaa vastaanottoa ei ihan läheltä löydy. Karnevaalitunnelmaa on hankala saada aikaiseksi pimeässä, kun räntää lentää vaakana.

Ne meistä äideistä ja isistä, jotka olemme päässeet seuraamaan poikamme tai tyttäremme sotilasvalaa paukkupakkasella Kainuun prikaatin kentälle, tunnemme jotain ylevää sillä kohtaa kun tuo pikkupoika ottaa lakin päästään lähes kolmenkymmenen asteen pakkasesta huolimatta, vakavailmeisenä nostaa kaksi sormeaan ja julistaa omalla vapisevalla äänellään kunnioittavansa ja palvelevansa isänmaataan – ainakin minä äitinä tunsin tuossa tilanteessa jotain liikahtavan. Jotain isänmaallista kohosi kurkkuun ja se kuva noista nuorista miehistä riveissä ei hevillä unohdu ja samalla se liittyy olennaisesti siihen mitä itsenäisyys meille merkitsee.

Te nuoret voitte ajatella itsenäisyyspäivää ylimääräisenä vapaapäivänä työstä tai koulusta. Ja sitäkin se on, mutta kuinka paljon sen vapaapäivän puolesta on taisteltu, muistatteko sitä?

Itsenäisyyttämme puolustaneita sotilaita, sotaveteraaneja, on vielä keskuudessamme noin 6500. Olemme muutaman kerran pitäneet opiskelijoiden kanssa pienen jutustelutuokion alahärmäläisten veteraanien kanssa. Tarinat ovat karuja. Eikä kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi nuorukaisten uhrauksen suuruus. Eikä liioin se vilpitön toive, ettei kenenkään meistä tarvitsisi kokea samaa.

Olkaamme tänään ennen kaikkea kiitollisia, että saamme elää itsenäisessä maassa. Maailman parhaassa maassa ja tutkimusten mukaan onnellisimmassa maassa. Suomessa.

Lukiessani nimilistaa tämän syksyn ylioppilaista – varsin lyhyttä sellaista...

mieleeni tuli lastenlaulu “Leijonaa mä metsästän, tahdon saada suuren, enkä pelkää ollenkaan” – laulussa joudutaan suolle, sitä ei voi ylittää, eikä alittaa, sitä ei voi kiertää – pakko mennä läpi. Sinulla,Tuomo, on syntynyt päätös tehdä tuo läpimeno. Saavuttaakseen jotain on tehtävä uhrauksia ja töitä, tämän sinnikkyyden ja sitkeyden vuoksi olemme nyt tässä juhlassa.

Tulevaisuuden ennustaminen on kuulemma erityisen vaikeaa. Yritän kuitenkin. Väittävät, että tulevaisuudessa yksittäisellä taidolla tai tiedolla, joka ihmisellä on, ei olisi niin suurta merkitystä. Uskallan epäillä. Toista puolta mitalista en epäile. Toisella puolen mitalia ovat ei tiedolliset ominaisuudet. Ihmisen pitäisi olla moniosaaja, luova ongelmanratkaisija, yhteistyökykyinen tiimipelaaja.

Väitän, että sinä Tuomo olet opinpolkusi aikana oppinut näitä taitoja aikalailla.

Ei niin kovin kauan aikaa sitten olit samassa tilanteessa oman tulevaisuutesi kanssa kuin nyt nämä nykyiset 9 luokkalaiset. Sinä ratkaisit palan omaa tulevaisuuttasi valitsemalla opinahjoksi Härmän lukion. Olemme tästä valinnasta ja sinusta nyt ylpeitä.

Näen hyvän koulutuksen tärkeimpänä vakuutuksena elämälle mitä voi saada. Vakuutusyhtiöstä voi hankkia turvaa omaisuudelleen tai terveydelleen, mutta turvaa oman elämänsä hallinnalle ei saa muualta kuin koulutuksesta ja yleisemminkin sivistyksestä sekä oppimisen kautta. Nuori, joka on hoitanut suht.koht. moitteettomasti peruskoulun, suorittanut ammattitutkinnon, yo-tutkinnon, ammattikorkea- tai yliopistollisen loppututkinnon, on tulevaisuutensa suhteen varsin vahvoilla.