Etelä-Pohjanmaan koronanyrkki suosittelee pitämään yksityistilaisuudet pienimuotoisina

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin koronatilanne on pysynyt perustasolla, sairaanhoitopiiristä raportoitiin maanantaina 14.6.

Viimeisen viikon aikana on todettu yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 875. Kaikki viimeaikaiset tartunnat ovat tulleet pääosin ulkomailta ja näistä on aiheutunut jonkin verran jatkotartuntoja. Viime viikolta ei ole epäselviä tartuntaketjuja. Karanteeniin asetettiin noin 20 henkilöä.

Intian Delta koronavirusvarianttia on löytynyt yhteen tartuntaketjuun liittyen myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelta. Sairaalahoidossa on 1-3 koronaviruspotilasta.

Etelä-Pohjanmaan maakunnassa ei ole voimassa olevaa Aluehallintoviraston määräystä kokoontumisrajoituksista. Sairaanhoitopiirin mukaan koronarokotukset edistyvät kohtuullisen nopeasti, ja että maakunnan iäkkäällä väestöllä on jo varsin hyvä kahden rokotteen rokotuskattavuus.

Yksityistilaisuuksia suositellaan järjestettäväksi mahdollisimman pienimuotoisesti turvavälit, maskit ja muut turvaohjeet huomioiden, mahdollisuuksien mukaan ulkotiloissa. Mikäli kokoonnutaan sisätiloihin, tilaisuus tulee järjestää riittävän suuressa tilassa, jotta turvavälejä voidaan noudattaa.

Vieraiden saapumista voi porrastaa ja vieraiden tulo- ja lähtöajoista voi pitää vieraskirjaa, jotta mahdollisessa altistumistilanteessa altistuneet pystytään jäljittämään.

Aikuisten ulkoharrastukset ovat mahdollisia. Sisäharrastuksia voidaan järjestää, jos turvaohjeita, kuten turvavälejä, pystytään noudattamaan. Lapset ja nuoret voivat harjoitella lajinomaisesti ilman turvaväliä sekä sisällä että ulkona.

Sairaaloissa ja muissa yksiköissä voi vierailla, kun vierailija ja potilas/asiakas käyttävät maskia, huolehtivat käsidesinfektiosta ja pitävät turvaväliä. Mikäli vierailijalla on vähäisiäkään infektio-oireita, vierailu ei ole sallittu. Tapahtumajärjestäjille suositellaan yhteydenottoa kunnan tartuntatautiviranomaisiin terveysturvallisen tapahtuman järjestämiseksi.

Ulkomaille matkustamista suositellaan vältettävän, kotimaanmatkailussa tulee noudattaa kohdepaikkakunnan ohjeistuksia. ¨’EPSHP sairaanhoitopiirissä noudatetaan myös kansallista hallituksen etätyösuositusta.