Etelä-Pohjanmaalla sairaalahoidossa vain muutama koronapotilas

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonvaihteessa 16. - 18.4. neljä uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 801.

Viimeisen kahden viikon aikana on todettu 52 tartuntaa (ilmaantuvuus 26,9/100 000 asukasta).

– Viikolla 15 todettiin yhteensä 30 tartuntaa, näistä 47 % oli jo karanteenissa olevia. Lähes kaikki tartuntalähteet saatiin selvitettyä. Karanteeniin määrättiin viime viikolla 90 henkilöä, sairaanhoitopiiristä kerrotaan.

Sairaalahoidon tarve on laskenut, sairaalahoidossa on vain muutama koronapotilas. Koronakuolemia on alueella kaikkiaan 23.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 98 283. Eilen tutkittiin 188 näytettä. Viime viikolla tehtiin yhteensä 2329 koronatestiä, joista positiivisten osuus oli 1,3 %. Keskimääräinen vastausviive on 9,4 tuntia.

Koronatilannetta ja alueen rokotustilannetta voi seurata sairaanhoitopiirin koronasivustolla.