Ravintolatoiminta alkaa uudelleen LSK Business Parkissa. Siellä viime kesäkuusta lähtien toiminut Hela-ravintola sulki ovensa helmikuun lopussa.
LSK Business Park kertoo tiedotteessaan, että Lentohotelli alkaa tarjota arkilounasta ja muita ravintolapalveluja torstaista16.3. lähtien. Lentohotelli palkkasi kolme Hela-ravintolasta tutuksi tullutta työntekijää: Seija Hannukselan, Marja Kivelän ja Minna Karin.
– Olemme vuosien varrella hitsautuneet toimivaksi tiimiksi, ja se on meidän vahvuutemme. Päätös aloittaa Lentohotellin ravintolassa työntekijöinä oli siksi suhteellisen helppo. Saamme jatkaa yhdessä toimivissa tiloissa ja mukavassa ympäristössä, kolmikko kommentoi tiedotteessa.
Lentohotellin hotellipäällikkö Anna Angervisto sanoo, että tarve ravintolapalveluille on jatkuva tarve.
– Niitä käyttävät niin hotellin asiakkaat, alueen vuokralaiset kuin tapahtumakävijätkin. Ravintolan avaamisen myötä hotelli pystyy jälleen tarjoamaan monipuolisia majoitus-, kokous- ja koulutuspaketteja erilaisille asiakasryhmille. Laajennamme tarjontaa vähitellen kysynnän mukaan. Tilauksesta on saatavilla edelleen erilaisia ryhmäruokailuja ja leivonnaisia.