Uutiset

LC Ilmatar jakoi jälleen jouluiloa kauhavalaisille perheille

LC Ilmattaresta Berit Perälä ja Heli Mäki, Kaksineuvoisesta aikuissosiaalityön sosiaaliohjaaja Riina Lahdensuo, sosiaalityöntekijä Heidi Piirto sekä seurakunnasta diakonissa Marja Kosola tapasivat jälleen mukavan lahjoitusasian merkeissä.
LC Ilmattaresta Berit Perälä ja Heli Mäki, Kaksineuvoisesta aikuissosiaalityön sosiaaliohjaaja Riina Lahdensuo, sosiaalityöntekijä Heidi Piirto sekä seurakunnasta diakonissa Marja Kosola tapasivat jälleen mukavan lahjoitusasian merkeissä.
Kuva: Matti Saarela

LC Ilmatar jakoi maanantaina lahjakortteja yhteensä 2 630 euron arvosta.

– Kasvu-uralla olemme pysyneet, sillä viime vuonna lahjoitettavaa kertyi 2 425 euroa ja toissa vuonna 2 290 euroa, sanoo LC Ilmattaren tämän kauden presidentti Heli Mäki.

Varat ovat peräisin pullonpalautuskuiteista, joita kauhavalaiset ovat lahjoittaneet hyväntekeväisyyteen.

Ensimmäinen keräyslaatikko asennettiin K-Supermarket Kauppatien eteiseen keväällä 2012. Pian pullokuittien kerääminen alkoi myös S-marketissa ja Halpa-Hallissa.

Kaksineuvoisen aikuissosiaalityö ja seurakunnan diakoniatoimi ovat alusta asti huolehtineet lahjakorttien jakamisesta apua tarvitseville kauhavalaisille. Lahjakortteja on jaettu kaikenlaisille perheille sekä yksin asuville. Joskus apua tarvitsevat lapset ja joskus vanhukset. Työttömyys ja pitkään kestävä sairaus ovat vuodesta toiseen hankala yhtälö.

Lahjakortit tulevat seurakunnan ja sosiaalitoimen mukaan tarpeeseen, sillä ne mahdollistavat nopean avun erityisesti nyt, kun eläminen kallistuu.

Pullonpalautuskuittien keräykset jatkuvat K- ja S-marketeissa sekä Halpa-Hallissa. Kertyneet varat lahjoitetaan lyhentämättöminä avuntarvitsijoille.

Naisten lionsklubi Ilmatar täyttää ensi keväänä 20 vuotta. Klubin näyttävin aktiviteetti on halloweenlastenjuhla, joka saa vuodesta toiseen perheet sankoin joukoin liikkeelle.

Ilmattaret ovat myös perustaneet ja toistakymmentä vuotta huolehtineet vaikeavammaisten palvelukoti Pikkutulppaanin puutarhasta.

Berit Perälä

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli