Kauhavan Kosolan kyläyhdistys järjestää ilmaisen kiertoajelun 22. huhtikuuta.
– Kiertoajelu on kaikille Kauhavan historiasta ja alueen maamerkeistä kiinnostuneille. Sen mahdollistaa kyläyhdistyksellemme POP pankki Pohjanmaan toiminta-avustus, kertoo Katriina Kojola kyläyhdistyksen puolesta.
– Ajelua ennen kokoonnutaan Kosolan koululle kello 12. Siellä julkistetaan kyläyhdistyksen esite, joka on toteutettu yhteistyössä Suomen Kylien Veva-hankkeen kanssa ja painatuksesta vastaa kyläyhdistys. Koululla on myös kahvitarjoilu.
Kiertoajelu lähtee noin kello 13 tilaisuuden jälkeen.
Kiertoajelun oppaana toimii Kauhavan opas Jyrki Lahti. Kyläyhdistys toivoo sitovia ilmoittautumisia puhelimitse Kosolan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Aira Lahdelle 15.4. mennessä numeroon 040 533 1343.
Kiertoajelun yhtenä kohteena on Iisakin Jussin tupa.
Kylän esite on painatusta vaille valmis.
–Olemme itse tosi tyytyväisiä. Tyhjästä paperista aloitimme. Esitteessä on asiaa Kosolan kylästä, museoalueesta, Iisakin Jussin tuvasta ja Kauhava-Seurasta. Olemme kysyneet mukaan alueella toimivia yrityksiä ja saaneetkin useita, Kojola kertoo.
– Tavoite on, että Kosolan kylän uudet ja nykyiset asukkaat tulisivat tietoisiksi kotiseudusta ja yrityksistä.