Kauhavan kaupunki on hakenut vuonna 2021 perillisittä kuolleen henkilön omaisuutta Valtiokonttorilta. Omaisuus on päätynyt perintökaaren mukaisesti valtiolle.
Pesän varallisuus on 359 000 euroa. Kiinteän omaisuuden osuus on 20 000 euroa ja koneiden ja kaluston osuus 3 500 euroa. Omaisuuteen sisältyy Voltissa oleva tila rakennuksineen. Pesän varallisuus on 359 000 euroa. Kiinteän omaisuuden osuus on 20 000 euroa ja koneiden ja kaluston osuus 3 500 euroa. Omaisuuteen sisältyy Voltissa oleva tila rakennuksineen.
Kiinteistöstä ennätti tulla kaupungille yksityishenkilöltä ostotarjous. Kaupunginhallitus kuitenkin päätti, että kiinteistö laitetaan myyntiin aiempien vastaavien tapausten mukaan.
Tarjottu kauppahinta oli myös alhaisempi kuin perukirjan ja Valtiokonttorin arvio kiinteistön arvosta.
Kaupunki on aikaisemminkin saanut omistukseensa perillisittä kuolleiden henkilöiden jälkeen kiinteistöjä tai asunto-osakkeita ja niistä ostotarjouksia. Kohteet on myyty aina julkisella myynnillä.
– Kiinteistöstä aiemmin tarjonnut henkilö voi tämän julkisen myynnin kautta jättää halutessaan oman tarjouksensa, toteaa hallituksen puheenjohtaja Teemu Hakala.
Omaisuus tullaan käyttämään kulttuurihistoriallisten rakennusten sekä kulttuuritapahtumia tarjoavien rakennusten korjauskuluihin ja lasten kulttuuriin liittyvien harrastusmahdollisuuksien lisäämiseen.
Epanet sai pyydetyn rahoituksen
Kauhavan kaupunki myönsi Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistykselle 21 396 euron rahoituksen Epanet-korkeakouluverkoston koordinointiin vuodeksi 2024 aiempien vuosien tapaan.
Epanet on alueellisen korkeakoulutoiminnan toimintamalli. Verkostossa on yli 20 monirahoitteista tutkimusprofessuuria. Professorien tehtävänä on tehdä aluetta hyödyttävää tutkimus- ja TKI- toimintaa sekä koota tutkimus- ja hankerahoitusta, jolla mahdollistetaan professorin johtaman tutkimusryhmän toiminta. Verkoston koordinoinnista ja tukitehtävistä vastaa Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys. Toiminnan rahoittavat E-P:n kunnat.
Epanet-koordinaation kulut koostuvat kolmen asiantuntijan henkilöstökuluista, työväline- ja tilakustannuksista, matkakuluista sekä tiedotus- ja viestintämenoista. Epanet-henkilöstön työnantajana toimii Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys.
Rahoituksesta päättäneen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Teemu Hakalan mukaan määräraha mahdollistaa Kauhavan yrityksille verkoston palveluiden käyttämisen.
Ulkomainonnalle sovitut paikat
Presidentinvaalien ulkomainonta alkaa 10.1.2024. Mainonnan paikkoja ovat Kauhavalla, Kortesjärvellä ja Ylihärmässä kaupungin omistamat torialueet ja Alahärmässä Osuuskaupan S-Marketin pihan tievarsialue.
Presidentinvaalit toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Kullekin ehdokkaita asettaneelle puolueelle ja valitsijayhdistykselle annetaan yksi kaksipuoleinen vaalimainoskehikkopaikka.
Kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle julistetilan sijainti määräytyy samassa järjestyksessä kuin ehdokaslistojen yhdistelmässä.
Vaalien ulkomainonnasta vastaa Kauhavalla rakennusasiantuntija Jussi Liljamo. Kuntaliitto suosittelee, että ulkomainonta aloitetaan kunnan hallinnassa olevilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista.