Ylihärmän Säästöpankin isännät hyväksyivät Ylihärmän Säästöpankin liikkeenluovutuksen Aito Säästöpankille kokouksessaan 15.3. Suunnitelman mukaan pankkien yhdistyminen tulee voimaan 1.6.
Ylihärmän Säästöpankin nimi muuttuu Aito Säästöpankiksi, mutta asiakkaiden palvelut säilyvät ennallaan. Aito Säästöpankin toimitusjohtajana jatkaa Pirkko Ahonen.
– Tahdomme vaalia juuriamme ja molempien pankkien pitkää, arvokasta paikallishistoriaa. Panostamalla tulevaisuuteen varmistamme, että säästöpankin lippu liehuu myös jatkossa koko toimialueellamme, Ahonen perustelee yhdistymistä.
– Asiakkaat tahtovat pankilta ketteriä digitaalisia palveluja ja oman kokonaistaloutensa huomioivia, merkityksellisiä kohtaamisia eri kanavissa. Vastaamme tähän tahtoon kehittämällä palvelujamme ja asiantuntijuuttamme sekä kasvattamalla rahoitusmahdollisuuksiamme.
Ahosen mukaan pankin menestyksestä hyötyy koko toiminta-alue.
– Omistajasäätiömme jakavat vuosittain osan voittovaroistamme saamastaan osingosta eteenpäin avustuksina ja apurahoina. Tuemme edelleen myös paikallisia urheilijalupauksia sekä esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa.
Yhdistymisen jälkeen Aito Säästöpankki Oy:n omistavat Ylihärmän, Huittisten, Ikaalisten ja Luopioisten Säästöpankkisäätiöt. Sen palveluksessa on yli 140 asuntorahoituksen, säästämisen ja sijoittamisen sekä päivittäisasioinnin asiantuntijaa, yrityspankkiiria, yksityispankkiiria ja lakipankkiiria Etelä-Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Satakunnan alueella.