Kauhavalainen tuttavani osallistui klassisen musiikin konserttiin. Kun lavalle laskeutui hetken hiljaisuus, taukoon varautumaton rouva kajautti vierustoverinsa korvaan: ”Minä paistan omani voissa!” Tarina ei kerro, paljastiko huutaja juuri rapeiden silakoidensa salaisuuden vai tunnustiko, että rikkoo ravitsemussuosituksia käyttämällä kovaa rasvaa.
Niin tai näin, paikka avautumiselle oli surkeasti valittu. Se loukkasi esiintyjiä, ja häiritsi niitä, jotka olivat maksaneet nimenomaan estradilta tulevasta elämyksestä.
Ainakin minä olisin aplodeerannut mojovasti, jos vahtimestari olisi juoksuttanut kotikokin lämpiön kautta ulos ja neuvonut, missä martat kokoontuvat.
Ensi viikonloppuun huipentuvissa Häjyylyissä järjestetään vielä neljä konserttia. Alahärmän Puhallinorkesteri virittää instrumenttinsa jokirantailtamia varten, ja kyläsoitoissa viihdyttävät paikalliset sekä kauempaa kutsutut muusikot. Kymmenien tapahtumien joukossa on myös teatterinäytäntöjä, juhlia ja hengellisiä tilaisuuksia.
Kaikki edellä mainitut ovat esiintyjän tähtihetkiä. Ohjelmansuorittaja on valmistautunut viihdyttämään, valistamaan, lohduttamaan tai herättämään ajatuksia. Hän tekee parhaansa ja ansaitsee yleisön jakamattoman huomion.
Ymmärrän, että yleisötapahtumien arvo ei ole vain ohjelmassa. Kun kyläily jopa naapurissa on monimutkainen ja suunnittelua vaativa toimi, avoimet riennot antavat ihmisille mahdollisuuden vaihtaa kuulumisia ja täyttää sosiaalisen kanssakäymisen vajetta.
Vaihdetaan ja täytetään vaikka koko talven tarpeiksi mutta tehdään se porstuassa.