Viime viikkoina mieleeni on noussut paljon muistoja edesmenneistä ystävistäni. Yllättäviä hetkiä, lauseita ja keskusteluja vuosien varrelta. On merkillistä, miten ihmisen muisti toimii. Jokin ääni tai hiljainen hetki voi avata sydämestä kokonaisen maailman, jonka luuli jo unohtaneensa.
Raamatussa muistamisella on suuri merkitys. Jumala sanoo yhä uudelleen: “Muista.” Muista, mitä Herra on tehnyt. Muista armo.
Heprealaiskirjeessä sanotaan Aabelista: “vielä kuoltuaankin hän puhuu.” Olen ajatellut, että vanhurskaan elämä todella puhuu vielä poismenon jälkeenkin. Ei suurina sanoina, vaan siinä, mitä jäi sydämeen elämään. Ystävieni kohdalla mieleeni eivät ensimmäisenä nouse saavutukset, vaan lämpö, aitous ja tapa kohdata ihminen.
Ehkä juuri siinä näkyy jotain Jumalan armon ytimestä.
Elämme helposti maailmassa, jossa arvo mitataan onnistumisilla, jaksamisella tai sillä, kuinka hyvin elämä on hallinnassa. Moni ajattelee myös, että seurakuntaan tai Jumalan yhteyteen pitäisi tulla vasta sitten, kun elämä ja usko ovat kunnossa.
Mutta armon sanoma on toisenlainen.
Sinun ei tarvitse olla valmis tullaksesi mukaan. Arvo ei perustu suorittamiseen tai hengellisyyteen. Jumala kohtaa ihmisen sellaisena kuin hän on.
Armo ei riitä vain joskus tulevaisuudessa pelastukseen. Se riittää tähän päivään — väsyneelle, epävarmalle ja etsivälle.
Siksi seurakunnan pitäisi olla paikka, jossa armon saa nähdä ja kokea. Paikka, johon voi tulla keskeneräisenä.
Tämän vuoden kutsumme on yksinkertainen: Tule ja katso.
Tule sellaisena kuin olet. Ehkä huomaat, että armon varassa elävät ihmiset eivät ole täydellisiä — mutta he ovat löytäneet jotain kantavaa.
Jumalan armo Jeesuksessa riittää. Jo nyt.