Vaarallista temppuilua Karjanlahden louhoksella

Karjanlahden uimalouhokselta löytyi nuoren männyn latvaan kiinnitetty, vapaasti roikkuva, yli 9-metrinen kiristysliina ilman lukkolaitteita. Keneltäköhän se on hukassa?

Liinan alapäässä olevaan koukkuun oli teipattu kädensijaksi pala pihaharjan vartta. Turvasuoja-aidan verkko oli poljettu matalaksi. Kallion reunalta veteen on noin kolme metriä.

Keneltäkään ei ole irronnut tietoa, kuka tai ketkä ovat alkaneet harjoittaa Karjalahdessa Duudsonien tyylisiä touhuja.

Koska hengenvaarallista rakennelmaa ei voinut jättää paikoilleen, mänty on nyt kaadettu rantapuitten väliin tyvi louhokseen päin ja liina on poistettu.

Teen lisäksi ehdotuksen:

Kiristysliinaporukka käy liinoillaan vetämässä männyn rannalle ja asettamassa turva-aitaverkon kohdalleen. Ei voitane pitää kohtuuttomana.

Uimapaikka on yksityisillä, kiinteistöveron alaisilla tonteilla. Karjanlahden kyläyhdistykselle ei ole annettu mitään tietoa liinaharrasteesta, ja viime kädessä yhdistyksen toimijat ovat syytteessä, jos jollekin sattuu haaveri.

Alueella on ollut tallausjäljistä ja roskaamisesta päätellen runsaanpuoleista käyttöä. Kertakäyttögrillien, puoliksi syötyjen einesten, pullojen, tupakantumppien jne. jäännökset on jätetty maastoon, osa veteen. Roskaamista tosin tapahtuu koko alueella.

Tuntuu ikävältä, jos suosittu uimapaikka täytyy ottaa muuhun käyttöön.

Kalevi Lahtinen