Tammikuun taikaa

Ruotsalan kyläyhdistyksen kaukalossa jää on ollut käytössä ensimmäisistä joulukuun pakkaspäivistä lähtien. Mikä ihana mahdollisuus lapsiperheille hapen haukkaamiseen yhteisvoimin. Kiitokset menevät yhdistyksemme Jukka Salmelalle, joka on superaktiivi jään hoidossa! Latujakin lähtee kaukalon tuntumasta Jukan ansiosta.

Kun pyöräilystä innostuneena purnasin hiekan puutetta jäisellä pyörätiellä, tokaluokkalainen ohjeisti: ”Mummo, jos sä meinaat kaatua, niin laitat vaan toista jalkaa maahan!”

Mäki-Hannuksen kuntoilureitin alkupää pysäköityine autoineen muistuttaa aika ajoin viikonloppuisin melkoista hiihtourheilukeskusta, jossa pienimmät pulkkineen ja punaisine poskineen saavat elämäniloisen fiiliksen tarttumaan ihan jokaiseen.

Heitä katsellessa tulee mieleen ajatus, että miten saamme nämä ihmiset iloitsemaan valitsemastaan sijainnista niin, että he pysyvätkin täällä. Kauhavalaisina. Kesät, talvet.

Siinä asiassa ratkaisevan merkityksellinen osuus on paitsi viranhaltijoillamme myös kuntapäättäjillä ja heidän tekemillään ratkaisuilla. Kuinka asiat sujuvat, ja kuinka kukin väestöryhmä tulee kuulluksi päätösten pohjana.

Joulunaikaan iloitsin kolmevuotiaamme käytöksestä, minkä hän oli arvattavasti oppinut oltuaan mukana joskus kyläyhdistyksemme kokouksissa. Hän jakoi olohuoneessamme kaikille lehtiöt ja julisti: ”No niin. Nyt seuraava leikki: kokous. Pidämme kokouksen. Jokaisen pitää osallistua, mummokin osallistuu.”

Kiirehdin keittiöstä töiltäni ja kysyin: ”Mutta mikä on kokouksen aihe? Mistä päätetään? Pitääkö olla yksimielinen päätös?”

Kolmevuotias: ”Kirjoittakaa ylös: Aihe on plus miinus neljä on sata miinus jaettuna. Oletteko valmiit? Sen jälkeen jokainen piirtää aiheesta kuvan.”

Siinä piirrellessä mummo rohkeni mutista, että voi tulla pitkä kokous, jos pitää päästä yksimielisyyteen annetusta aiheesta. Mutta samalla kolmevuotias opetti yhden tärkeän asian: aina ei ole tärkeintä tulos ja päätös vaan yhdessäolo, yhteen kokoontuminen, johon pääsemme taas joskus koronan hellittäessä otettaan yhteiskunnassamme.

Sillä hetkellä kuului: ”Piirrokset tänne. Annetaan pisteet.” Oli annettava asia pisteenjakajan käsiin. Tulosta jäimme odottelemaan ja oikeudenmukaista ratkaisua kaikkien kannalta. Niin kuin tässä normaalielämässäkin, ihan kaikessa.

Maritta Keltikangas