Mäenpään hiihtomajasta, laduista, kisoista ja Mäki-Hannuksesta

Mäenpään nuoriseurasta otettiin minuun yhteyttä, kun tulin Visan puheenjohtajaksi 1966. Seuran johto oli päättänyt toimintansa loppuessa lahjoittaa kiinteistön Visalle. Siitä se alkoi. Lahja kelpasi. Mitään reunaehtoja lahjoittaja ei asettanut. Koska Mäenpään alueella on Kauhavan parhaat kilpahiitoon sopivat maastot, päädyimme Visassa siihen, että kouluihin tukeutunut kilpailutoiminta siirretään Mäenpäähän.

Ajattelimme, että korjaamalla seuratalo saadaan toimiva kilpailukeskus. Rakennusmestari Antti Passi pyydettiin tekemään peruskorjaussuunnitelma. Kun kävimme tutkimassa taloa hän lausahti: ”ei tämä kovin häävi ole.” Suunnitelma kuitenkin tehtiin ja paperit lähetettiin läänin liikuntalautakunnalle. Päätös oli: Ei avusteta! Samana vuonna seura haki ja sai ampumahiihdon MM-katsastukset vuodelle 1967. Alunperin suunnittelimme kilpailukeskukseksi nuorisoseurataloa. Siihen aikaan ammuttiin sotilaskivääreillä matkana 150 m/makuu, pysty, makuu, pysty, ja odotettavissa oli n. 200 kilpailijaa. Elettiin pahvitaulujen aikaa, viestissä lasilevyt. Koska n 800 taulua ja saman verran lasisia viestitauluja ei sopinut Mäenpään järven jäälle, niin kilpailut siirrettiin Vähä-Vuosjärvelle. Yhteistoiminnassa Ilmasotakoulun kanssa onnistuimme erinomaisesti, tosin yli 30 asteen pakkasesta johtuen viesti jäi hiihtämättä. Kansainvälistä väriä hiihtoihin toi Neuvostoliiton MM-kisajoukkue, joka pääesikunnan luvalla pääsi laukomaan kivääreitään järven jäällä. Visa löi läpi luotettavana ja osaavana kisajärjestäjänä.

Uuden vuosikymmenen alkupuolella seuran puheenjohtajaksi tuli Jouko Laakso. Jouko pisti toimeksi. Seuratalo myytiin huutokaupalla polttopuiksi, ja paikalle rakennettiin hiihtomajan I-vaihe. Valmistumista juhlistettiin 1974 nuorten PM-kisoilla, ja maja sai nimekseen Visamaja. Kuvittelimme, että nyt kansa ryntää nauttimaan keväthangilla hienoista laduista, majalle kioski, ja palkkasimme sitä hoitamaan talonmiehen.

Kuntohiihtäjiä kyllä tuli, mutta sisälle takkatulen loisteeseen paistamaan grillimakkaraa ja nauttimaan pullakahveista ei tultu. Haave kultakaivoksesta saatiin unohtaa. Parin vuoden päästä pyydettiin apuun kuntaa, joka ostikin paikan. Visamajan velat kuittaantuivat, ja nimi vaihtui hiihtomajaksi.

Samalla sovittiin, että kunta rakentaa pesu- ja pukutilat, jotta SM-tason kisoja oli tilojenkin puolesta sitten mahdollisuus järjestää. Majan ympäristöön saatiin valaistut 3 ja 5 km ladut. Hannu Lehtinen laati vitosen perälenkin ja siinä otettiin irti kaikki se, mitä maastosta irtoaa. Vauhdikkaimmat liu’ut sai Puron kallioilta, varsinkin S-kiemurat sisältävä rännilasku vaati tekniikkaa ja taitoa.

Koululiikuntaliiton valtakunnalliset talvikisat ja Hopeasomman finaali toivat Kauhavalle yli 500 nuorta hiihtäjää vuosina 1981-82. Marjo Matikaiselle, Marjut Lukkariselle (Rolig), Jari Isometsälle ja Jari Räsäselle Mäenpään maastot tulivat silloin tutuksi. Hiihtomajan taakse tehtiin vielä ampuhiihtoa varten harjoittelupaikka Hannu Lehtisen piirustusten mukaan. Kaatuvat mekaaniset taulut saattavat vieläkin olla majan takana mäntytaimikossa tai majan varastossa. Visan ampumahiidon kultaisimmat vuodet elettiin 1970 luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa. Mäenpäässä pidettiin melkein joka vuosi PM- ja SM-tason hiihto- tai ampunahiihtokisoja. Tähän Mäenpään hiihtokeskuksen kehitys sitten päättyi.

Mäenpään latuja kuntohiihtäjät pitivät liian vaativina vaikka siitä hurjimmat laskut karsittiinkin. Valaistut ladut, joista pääasiassa kökkätyönä tehdyt Pelkkikankaan, Laitilanmäen, Jylhän, Tornimäen ja Kleemolan sekä ISK:n ladut verottivat kuntohiihtäjien määrää. Sukset suihkivat näiden lisäksi enevässä määrin myös kohti Fröötilää.

Viime Komiat-lehdessä esiteltiin vuonna 1995 tehtyä suunnitelmaa rakentaa Mäenpään maastoihin kansainväliset mitat täyttävä ampumahiihtostadion. Kilpahiihto oli tuolloin Visassa ikämiesten ja nappulahiihtojen varassa. Maakuntaviestiin ei saatu muutamana vuotena joukkuetta. MC- ja MM- tason hiihtostadion tuntui hintavuudessaan silloin utopialta. Hanke hautui. Kunnan suunnitelmissa oli tuolloin ykkössijalla uuden urheilukentän rakentaminen. Kenttä valmistui vuonna 2000. Tämän päivän hiihdon kilpailukeskuksiksi riittää Yliviitalan ampumahiihtostadion Alahärmässä, Kitka Kortesjärvellä ja Mäenpää Kauhavalla.

Kuntohiihtäjien suosiossa on nyt Mäki-Hannuksen kuntorata. Idealamppu tästä syttyi vuosituhannen alussa, kun Hannu Lehtinen oli Pekka Niemisen kanssa lenkillä Tornimäen puoliksi sammuneiden lamppujen valaisemalla pururadalla. Hannu pisti toimeksi. Laati kuntouran suunnitelman kohti Fröötilää kaupungin omistamalle metsäpalstalle. Härmänmaan Latu ry. lähti hankkeen EU-tuen veturiksi. Kökkätyöhön sitoutunutta väkeä saatiin ilahduttavasti. Ladun alkupään maanomistajien kanssa saatiin sopimukset latupohjista, ja kaupunki lupasi tukensa hankkeelle.

Hannun johdolla kuntoura valmistui kahdessa vaiheessa vuosien 2004 - 2007 kieppeillä. Latu on loistokunnossa nyt Fröötilän kautta Ritamäelle asti.

Kiitos Hannu sulle! Olet suuri hiidon ystävä ja tänäkin päivänä tärkeä lenkki latujen kunnossapidossa.

Näidenkin tapahtumien ytimessä mukana olleena

Antti Saarinen