Kuntalaisen ehdotus: Tehdään tyhjenevästä Ylihärmän kirkonkylän koulusta yhteisöjen talo

Vetovoimaa, viihtyvyyttä, ennaltaehkäisyä. Ylihärmän kirkonkylän koulu tyhjenee kuluvan vuoden loppupuolella. Rakennuksen seuraavasta elämästä ei ainakaan tähän saakka ole kuulunut mitään. Koulurakennus on varmasti pääsääntöisesti hyvässä kunnossa, näin voi otaksua, kun se on jatkuvasti käytössä. Kuinka koulurakennus jatkaa elämäänsä?

Kauhavan osakeskukset tarvitsevat kukin osaltaan erilaisia vetovoimatekijöitä. Yksi suuri vetovoimatekijä on viihtyvyys. Viihtyvyys kuluu mielestäni vahvasti kestävään palvelurakenteeseen, joka edesauttaa lujasti sekä pysyvyyttä että uudistumista ja kehitystä.

Eri-ikäiset kuntalaiset tarvitsevat tänä päivänä tässä maailmassa yhä enenevässä määrin myös turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kuntalaiset olisikin hyvä saada yhä enemmän liikkeelle, vaalimaan mainittuja asioita yhdessä tehden. Yhdessä harrastaen, toimien tai ihan muuten vain kokoontuen toteuttamaan itseään muiden mukana.

Ylihärmän kirkonkylän koulu: Yhteisöjen talo!

Lapsille, nuorisolle, työikäisille, varttuneelle väelle tiloja toimia ja harrastaa. Mikä suuri mahdollisuus luoda järjestöille, ryhmille, harrastepiireille tilat, joissa toimia ja temmeltää. Eikä sovi unohtaa esimerkiksi pienyrittäjiä, jotka toimivat muun muassa kädentaitojen ja erilaisten harrastusten parissa.

Koulurakennuksessa on muun muassa noin viitisentoista luokkatilaa, keittiö, ruokala, liikuntasali sekä koulun ”kyljessä” asuntolaosa. Eli tiloja vaikka mihin! Myös ulkotilat ovat asianmukaiset.

Koulurakennus on keskeisellä paikalla. Autolla liikkuen esimerkiksi Alahärmän keskustasta 10 min, Kauhavan keskustasta 15-20 min, Kortesjärveltä +30 min. Eli koko kaupungin paikka.

Tämä voisi olla myös yksi yhdessä tekemisen paikka, kun meidät on kerran yhteen naitettu.

Yksi iso asia on myös nyt ja tulevaisuudessa yksinäisyyden ja yhteiskunnasta irtautumisen ennalta ehkäisy. Ennaltaehkäistä turvattomuutta, luomalla tilaisuuksia pysyä mukana elämässä. Eli puhutaan myös mitä suuremmassa määrin terveydenhuollosta.

Keskustelun avaus koulurakennuksen tulevaisuudesta, miltä kuulostaisi: Yhteisöjen talo; sinulle, ja meille kaikille.

Kai Tamminen