Hyvinvointikeskushanke on saatava eteenpäin

Kauhavan kaupungin lakisääteinen velvollisuus on huolehtia asukkaidensa sosiaali- ja terveyspalveluista, kaupungilla on myös rahoitusvastuu palveluista. Käytännössä palvelut järjestetään siten, että Kauhava on toinen Kuntayhtymä Kaksineuvoisen jäsenkunnista sekä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin jäsen.

Kauhavan hyvinvointikeskus toimii Kaksineuvoisen pääterveysasemana, jossa tarjotaan alueen yhteiset palvelut mm. lääkärin vastaanottotoiminta ja kanta-Kauhavan lähiterveyspalvelut. Kauhavan hyvinvointikeskuksen tilat ovat käyttöikänsä päässä, ja tilassa on sisäilmaongelmia. Aluehallintovirasto on asettanut uhan tilojen sulkemisesta kokonaan, mutta myöntynyt lisäaikaan, koska uudisrakennushanke on edennyt.

Sote-uudistuksen vuoksi kuntien ja kuntayhtymien investointien rajoittamista säädetään lailla.

Kauhava haki ja sai lokakuussa 2019 (VN/8276/2019) hyvinvointikeskuksen rakentamiseen poikkeusluvan. Hankkeen kustannusarvio on 18,1 miljoonaa euroa. Poikkeuslupaa myönnettäessä on huomioitu alueen väestönkehitys, palvelun tarpeen kasvu ja mahdollisuus toimintojen kehittämiseen. Hyvinvointikeskuksen rakentamiseen on perustettu oma yhtiö Hyvinvointikeskus Oy.

Hankkeen alkuun saattamiseksi Kauhavan kaupunginhallitus on myöntänyt Hyvinvointikeskus Oy:lle kolmen miljoonan euron kassalainan, jossa korko on 1,5 prosenttia.

Hyvinvointikeskus Oy on neuvotellut rakentamiseen yhdeksän miljoonan euron lainan Pohjoismaiden investointipankilta, lainan korko on 0,217 prosenttia. Kauhavan kaupunginvaltuusto teki marraskuussa 2020 päätöksen tämän lainan takaamisesta. Hyvinvointikeskuksella on esivuokrasopimukset Kuntayhtymä Kaksineuvoisen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Sopimukset kattavat tilat kokonaisuudessaan. Loppuosa lainatarpeesta neuvotellaan myöhemmin rakennushankkeen edetessä.

Nyt neuvoteltua lainaa ei kutenkaan voida nostaa, koska siitä on valitettu. Jos neuvoteltu lainatarjous raukeaa, joudutaan hanke rahoittamaan neuvottelemalla uusi laina, jossa korkoprosentti tulee olemaan korkeampi, ja se nostaa kustannuksia. Hyvinvointikeskuksen rakentamisesta on tehty useita valituksia, jotka ovat viivästyttäneet rakentamista ja myös niistä on aiheutunut lisäkustannuksia. Hallinto-oikeus on jo käsitellyt osan valituksista ja ne on hylätty, osa valituksista odottaa käsittelyään.

Kauhavan Keskustan valtuustoryhmän mielestä hyvinvointikeskuksen rakentamisesta ja rahoituksesta tehdyt valitukset viivästyttävät tarpeettomasti rakennushanketta ja tuovat kuntalaisille huomattavat lisäkustannukset. Keskustan valtuustoryhmän mielestä uusien tilojen rakentaminen on perusteltua, ja tiloissa tulee olla mahdollisuus myös uusien toimintojen kehittämiseen ja erityistarpeiden huomioimiseen.

Kauhavan Keskustan

valtuustoryhmä