Härmien Brexit

Kymmenen vuotta taaksepäin kun kuntaliitos tehtiin ja kolme kuntaa liitettiin Kauhavaan, ennustin, että uuden Kauhavan väkiluku tulee kymmenessä vuodessa laskemaan silloisen Kortesjärven asukasmäärän verran.

En aivan osunut oikeaan, väkiluku on vähentynyt noin 1 700 hengellä. Kortesjärvellä asui silloin noin 2 500 henkilöä.

Nyt kannattaisi odotella toiset kymmenen vuotta ja rakentaa vain se, mikä on aivan välttämätöntä.

Veikkaan, että kymmenen vuoden päästä meillä on kouluissa tilaa, ja niitä voisi käyttää johonkin muuhun tarpeelliseen, mikäli eivät ole vielä homehtuneet.

En ole oikein sisäistänyt, mitä nämä nimenkerääjät haluavat. Tuntuu, että jotain kateutta on kantakauhavalaisia kohtaan, ei oikein sovita samalle hiekkalaatikolle.

Mihinkäs Härmät sitten liittyisivät? Siinäpä vasta probleema.

Ei hätää, minulla on ehdotus: ilman muuta liitytään Seinäjokeen. Meillähän on yhteistä maarajaa Kakkurinmäen tällä puolen. Saataisiin asua oikein piiiiitkäs kaupupungis, joka ulottuisi Peräseinäjoen perukoilta Jepuan rajalle.

Väkiluvun kasvukin olisi taattu. Varmaankin Seinäjoen valtuusto päättäisi ruveta elävöittämään Härmien keskustoja ja timpraamaan monenlaista pytinkiä, kaiken varalta.

Ylistarolaisetkin ovat kuulemani mukaan niin tyytyväisiä, kun ovat seinäjokelaisia. Totta vai tarua?

Veikko Korpi

Ylihärmä