Tilaajalle

Hankerahat hyödyksi

Kaupunginhallitus on käsitellyt seuraavan kalenterivuoden kaupungin talousarviota eli lyhyen tähtäimen taloussuunnitelmaa parissa kokouksessaan. Käsittely jatkuu ensi viikolla. Talousarvion hyväksyy valtuusto joulukuussa. Siihen kirjataan kunnan toiminnan edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä selvitetään, miten rahoitustarve katetaan.

Saimme kutsun Alahärmään. Paikallinen Lions-klubi kertoi jo pitkällä olevasta skeittiparkkihankkeesta, josta juttua seuraavalla aukeamalla. Olipa pitkästä aikaa virkistävä juttukeikka, monestakin syystä.

Skeittaus eli rullalautailu on yhä suositumpaa, lajin parissa on tyttöjä ja poikia.

Skeittaus on moneen lajiin verrattuna edullinen harrastus. Mikä maksaa ja paljon, on harrastuspaikkojen eli skeittiparkkien rakentaminen. Siellä harjoitellaan perustaitoja ja temppuja, jotka ovat skeittauksen pääasia. Teinit valistivat, mistä hyvän skeittiparkin tunnistaa: se ei ole koskaan tyhjä.

Betonista tehtyinä ja säännöllisesti huollettuina nämä alueet lienevät ikuisia.

Tekstin alussa mainittuun talousarvioon sisältyvässä elämänlaatulautakunnan investointiesityksessä on mukana skeittiparkki. Muistelisin kyseisen projektin sijoituspaikaksi kanta-Kauhavaa. Kustannusarvioksi todetaan 280 000 euroa, mikä on melkoinen siivu koko kaupungin liikuntatilojen ja -alueiden parantamiseen ensi vuodeksi kaavaillusta kokonaispotista, noin 750 000 eurosta. Toki ”hovissa” asiat voivat vielä muuttua.

Härmäläisten skeittiparkki maksaa 125 000 euroa. Rahaa on luvassa hankkeelle vihreää valoa näyttäneeltä elyltä.

Kannustan Kauhavalle skeittiparkkia haluavia myös selvittämään hankerahoitusta. Se lienee mahdollista samoin reunaehdoin kuin Härmässäkin ja vallitsevassa taloustilanteessa suorastaan toivottavaa.

Marianne Lähde