Miinan tervyysiä Twiitathan kintahalla

Joulun alla keksii nätysti puheenaiheeta, mooltookit onnistuu niinku tyhyjää vaan. Kokeele vaikka näitä: kylän komeemmat tai karmivimmat jouluvalot, jäinen vai tuares joulukinkku, itteteheryt vai ostolaatikot, paras kaakkurisetti...

Oon menny vuasina havaannu, että on ruvettu ottamhan jo rennommasti. Harvemmin perheenemännät kulukoo enää askareskumaras teheräksensä väellensä täyrellisen joulun. Tyänjako on toteutettu paremmin tai sitten keksithän vaihtoehtoosia tapoja viättää joulua. Matkaalukin on yks niistä.

Puhutahan toresta joulun tekemisestä. Eikö juhulahan valamistautuminen olisi mukavampi termi. Mun miälestä joulu tuloo joka tapaukses, vaikken olsi teheny mitään sen ethen. Joulu on meille annettu.

Nykyään tariontaa paasaa joka pualelta, että on aivan maharotonta seurata sitä kaikkia. Voi olla aika haastavaa valita, mikkä olis niitä omimpia jouluperintehiä, joita haluaa siirtää omille tenaville. Monille joulu on levon ja rauhoottumisen aikaa, mutta valitettavasti joiltakin se viää viimeesekki mehut. Jos joulusta jää väsymys ja paha miäli, niin silloon olis hyvä funteerata, mitä voi teherä toisin.

Aito läsnäolo pitääs olla mailman yksinkertaasin asia, mutta siiton tullu yhtäkkiä kauhian vaikiaa.

Näin tänä syksynä pilakuvan, johona mummaa kattomhan tullehet lapset ja lastenlapset istuuvat mumman ympärillä kukin älypuhelinta tai taplettiansa plaraten. Mumma siinä koitti sanua, notta kylloli mukava, kun tulitta kattomhan. Tuallaasen kuvan näkeminenkin tuntuu pahalta, kun hyvin tiätää, että tämon niin tätä päivää. Kukapa meistä ei olsi näitä tilantehia nähäny tai kokenu.

Kun yhteenen aika on muutoonki kortilla, koitetahan malttaa jättää nua somet vähemmälle ja twiitathan vaihteeksi kintahalla. Lähärethän yhyres pihalle, istuthan toimittelemhan, pelathan lautapeliä ja unohrethan kello.