Kolumni: Taiteilijan takasuora

Suomen suvi on lyhyt, mutta kesäistä tekemistä riittää, kun vain päättää toimia. Vaikka emme missään metropolissa asukaan, täällä on harrastusmahdollisuuksia aivan riittävästi. Ihmisen pitää itsekin keksiä jotain oman onnensa eteen. Ei yhteiskunnan tarvitse kaikkea järjestää.

Kaikkein tärkeintä on, että lapsilla ja nuorilla on liikunnallisia harrastuksia tai ylipäänsä kehittäviä harrastuksia. Itse kuulun siihen sukupolveen, joka ei esimerkiksi tietokonepeleistä tiennyt mitään. Hyvä niin. Veikkaan, että oma elämä, monen muun lailla, olisi ollut varsin toisenlainen, jos olisin nyykähtänyt tietokoneen ääreen. Muutenkin olen sitä mieltä, että jos aikaa on, niin soffalta ylös ja ulos tai harrastamaan jotakin. Lenkkipolulla voi kohdata vaikka rakkauden. Näinkin on käynyt, tosin ei minulle.

Nuoruudessani 70-luvulla oli kaikki vähän toisenlaista. Nykymenoa on kiittäminen, että esimerkiksi Lapuanjoki on aivan toisessa kunnossa kuin aikoinaan, jolloin polvia myöten haisevassa vellissä seisova kalamiehenalku katsoi ohilipuvaa sianruhoa vailla mitään ihmetystä.

Kalastaminen kuuluu parhaiten hermoja lepuuttaviin harrastuksiin. Harvoin kalareissulta pahalla päällä kotiin tullaan. Voi tietysti olla, että siimat menivät jo kättelyssä takkuun ja jälleen se varma ennätyskala pääsi karkuun. Kun perämoottori putosi sokkaa vaihtaessa järveen, olithan ajanut potkurin lähes ensimetreillä järven ainoaan kiveen, niin pallitkin jäivät lopulta pataan. Paha oli soutaa, kun airot unohtuivatlähtiessä nojaamaan hallin seinustaa. Nämä ovat kuitenkin niin harvinaisia, joskin valitettavia tilastotappiotapauksia, ettei niitä etukäteen kannata murehtia.

Sosiaalisessa mediassa moni esittelee veneitään. Heitän ilmaan ajatuksen: kukahan järjestäisi joella ”puolivirallisen” kalakilpailun? Ja milloin se luvattu veneenlaskupaikka saadaan uuden sillan kupeeseen?

Petri Riihimäki

>>>>>>> Stashed changes