Kauhavan Nuorisoseuralla järjestetään tulevana viikonloppuna 13. ja 14. kesäkuuta Levymessut.
Levymyyjistä paikalle saapuu jälleen yksi Suomen suurimmista levykaupoista, Keltainen Jäänsärkijä Helsingistä. Yrityksen pöytärivistö on noin 15 metriä ja se kattaa tuhansia nimikkeitä, mukanaan myös harvinaisuuksia.
Levykaupan omistaja Kari Nissi on ollut myymässä Kauhavan Levymessuilla aikaisemminkin Puukkofestareiden yhteydessä. Nissi on ollut tyytyväinen messujen tunnelmaan ja haluaa osallistua tälläkin kertaa kaksipäiväiseen tapahtumaan.
Mukaan on varmistunut myös muita levymyyjiä ympäri Suomen. Myytävää on yhteensä noin 50 pöytämetriä musiikkia, vinyylejä, cd-levyjä, musiikki dvd-levyjä, singlejä ja harvinaisia promolevyjä. Saattaapa C-kasetteja ja savikiekkojakin löytyä niitä haluaville. Luonnollisesti kaikki musiikkityylit ovat laajasti edustettuna.
Lisäksi paikan päältä löytyy iso määrä julisteita, joiden joukossa muun muassa vanhojen Intro-, Suosikki- ja muiden musiikkilehtien mukana julkaistuja julisteita.
Tapahtumassa kävijöillä on mahdollisuus tarjota myyntiin myös omaa vinyyli- tai cd-kokoelmaa.
Levymessujen kanssa samaan aikaan järjestetään perjantaina Nuorisoseuran pihassa karaoke ja lauantaina Puukkofestarit.