Kyösti Virrankosken puhe Alahärmän kirkossa 26.1.2025:
Olemme tänään kokoontuneet kunnioittamaan Tammisunnuntain sotureita, ajankohtana 27- 28.1 1918, jolloin maamme itsenäisyystaistelu alkoi.
Suomi oli julistautunut itsenäiseksi valtioksi puolitoista kuukautta aikaisemmin, mutta irtautuminen Venäjästä oli vielä kesken. Maassa oli jäljellä noin 70 000 venäläistä sotilasta. Lisäksi Venäjän rappeutuneen ja korruptoituneen keisarivallan romahtaminen ja sitä seurannut bolsevikkinen vallankumous oli saanut Suomenkin olot sekasortoisiksi.
Eriasteiset väkivaltaisuudet, rötöstelyt ja ryöstelyt olivat saaneet järkyttävät mittasuhteet.
Maahan oli palautettava järjestys ja laillisuus. Kansallinen itsenäisyys oli saatava aidosti toteutumaan. Tähän tarvittiin henkilökohtaista ponnistelua, uhrivalmiutta ja tulevaisuudenuskoa. Tätä vaadittiin niiltä miehiltä, jotka uskalsivat lähteä Tammisunnuntaina riviin itsenäisen Suomen puolesta.
Suomen tie itsenäisyyteen oli alkanut hahmottua jo runsas kymmenen vuotta aikaisemmin. Vuosina 1904-05 käytiin Venäjän-Japanin sota, joka koitui Venäjän tappioksi. Maa joutui kaaokseen, jolloin muun muassa elintarviketilanne paheni aiheuttaen suoranaista nälänhätää. Sen seurauksena syntyi lakkoja, mellakoita ja kapinointia. Keisarin asema alkoi murentua.
Osana tilanteen rauhoittamista Suomi sai poliittisen myönnytyksen, valtiopäiväuudistuksen, joka oli maailman modernein. Se perustui kaikkien kansalaisten yhdenvertaisuuteen, Miehet ja naiset saivat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden. Ensimmäiset eduskuntavaalit pidettiin 16.3 1907.
Valtiopäiväuudistus lisäsi äänioikeutettujen määrän 1 400 000:n, kun se aikaisempia säätyvaltiopäiviä valittaessa oli vain 200 000. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa valittiin myös 19 naiskansanedustajaa, jotka olivat maailman ensimmäisiä naispuolisia parlamentaarikkoja. Näin kansakuntamme hallinto sai lujan suomalaisen laillisuuspohjan.
Mutta uusi sortokausi alkoi. Sitä syvensi ensimmäinen maailmansota, joka syttyi kesällä 1914. Marraskuun 17. päivänä 1914 julkaistiin suuri venäläistämisohjelma, joka merkitsi Suomen erityisaseman romuttamista ja maan elimellistä sulauttamista Venäjään.
Tämä johdosta Suomen itsenäistymistoimet saivat uutta pontta. Itsenäisyysaktivistit, jotka olivat toimineet jo aikaisemmankin sortokauden aikana, perustivat aktiivisen komitean, joka alkoi poliittisesti toimia itsenäisyyden puolesta. Joukko entisiä suomalaisia upseereita muodosti sotilaskomitean, jossa alettiin kaavailla mahdollisia sotatoimia.
Mutta radikaalein askel otettiin jo kolme päivää venäläistämisohjelman julkistamisen jälkeen. Helsingissä pohjalaisten talossa Ostrobotnialla pidettiin kokous, jossa ylioppilasaktivistit päättivät hankkia ulkomailta sotilaskoulutusta ja aseita, jotta Suomi voisi erota Venäjästä. Tämä oli suoraviivaisuudessaan uutta. Syntyy jääkäriliike.
Sotilaskoulutusta lupautui antamaan Venäjän vihollismaa Saksa. Ensimmäiset vapaaehtoiset saapuivat koulutettavaksi seuraavan helmikuun aikana Lockstedtiin. Määrä kasvoi muutamassa viikossa lähelle 200:a.
Koulutettavat olivat ylioppilaita, joilta vaadittiin kohtuullinen saksan kielen taito. Koko toiminta oli pidettävä tiukasti salassa viranomaisilta, koska siirtyminen vihollismaan armeijan koulutettavaksi sota-aikana oli selvä rikos.
Keisarillisen Venäjän kuolinkamppailu kävivät yhä sekasortoisemmiksi, ja aseellisen toiminnan tarve yhä ilmeisemmäksi. Siksi itsenäisyysaktivistit halusivat laajentaa koulutettavien joukkoa. Monien vaiheiden jälkeen sisäänottoa laajennettiin puoli vuotta myöhemmin 25.8 1915 keisarin päätöksellä 2 000 henkeen. Alkoi niin sanottu suuri värväys.
Riippumatta ylioppilaiden toiminnasta Pohjanmaalla aseellisen vastarinnan organisointi oli ollut jo monen mielessä, toimet vain olivat vielä hakuisessa. Tätä kysymystä pohtivat muun muassa alahärmäläinen talonpoika Juho Ekola ja jepualainen teollisuusmies Carl Jonathan von Essen, jotka olivat vanhastaan tuttuja jo routavuosien ajalta, yli 10 vuotta aikaisemmin.
Niinpä Juho Ekola lähti tapaamaan vanhaa ystäväänsä syyskuussa 1914 keskustellakseen asiasta. Tämä tapahtui siis jo ennen Ostrobotnian kokousta.
”Syntyneessä keskustelussa nämä molemmat kunnian miehet tulivat täydellisesti yksimielisiksi siitä, että oli viipymättä ruvettava muokkaamaan maaperää itsenäisyyspyrkimyksen juurruttamiseksi kansan tajuntaan” KA Wegelius kirjoittaa teoksessaan Routaa ja rautaa.
Maaperän muokkaaminen tarkoitti innostuksen herättämistä maan itsenäistymiseen sekä myöskin sen käsityksen vahvistamista, että vapauttamisemme saattaisi tapahtua vain Venäjän vihollisen, Saksan avulla. Eikä pohjatyö osoittautunut turhaksi, sillä jo muutaman kuukauden kuluttua oli huomattavissa yleisen mielipiteen kallistuminen Saksan suuntaan.
Kuvaavaa on, että vaikka ensimmäisten jääkärien koulutus oli alkanut jo helmikuussa, vielä keväällä von Essen ei tiennyt siitä mitään. Miesten keskustelu kumpusi suoraan omasta harkinnasta.
Elokuun 26. päivänä pidettiin jo merkittävä kokous von Essenin kotona, johon osallistuivat von Essenin ja Ekolan lisäksi Nestori Fränti Kortesjärveltä, Daniel Junger Jepualta ja Kaarle Laurell Uudestakaarlepyystä. Koska huhuttiin, että sotilaskoulutusta saataisiin järjestymään suurehkoa miesmäärää varten, niin päätettiin kehottaa nuoria miehiä olemaan valmiina. Se tarkoitti kirjaimellisesti varusteiden hankkimista ja asioiden järjestämistä tulevaa matkaa varten. Saksa antoikin luvan 2000 miehen kouluttamiseen 25.8.1915.
Näin alkoi suuri värväys. Se koski kaikkia väestönosia ammatista ja koulutuksesta riippumatta. Lähtevien nuorukaisten päätös kysyi rohkeutta. Jos Suomi ei itsenäistyisikään, paluuta kotimaahan tuskin olisi, sillä sotilaskoulutus Venäjän vihollismaassa Saksassa oli selvää maanpetosta.
Varsinainen jääkäriliike Etelä-Pohjanmaalla alkoi siis Alahärmästä ja Jepualta ja levisi sitten muihin pitäjiin. Suomenkielisistä kunnista eniten lähti Alahärmästä 46, väestöön suhteutettuna eniten Kortesjärveltä 40, vanhan Kauhavan alueelta 21 ja Ylihärmästä 15 eli nykyisen Kauhavan alueelta yhteensä 122 . Siksi meidän vaakunassamme on jääkäriristi.
Etelä-Pohjanmaalta ja ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta lähti yhteensä 771 jääkäriä. Siksi tämä maakunta oli ainoa, jossa jääkäriliike kohosi kokonaiseksi kansanliikkeeksi. Suomesta kaikkiaan sai koulutuksen 1871 jääkäriä.
Samanaikaisesti kaaos Venäjällä vain yltyi. Lopullinen romahdus tapahtui vuonna1917, jolloin maassa tehtiin kaksi vallankumousta ja kaksi kapinaa.
Suomessa elintarviketilanne vain pahentui. Maahamme oli totuttu tuomaan viljaa Venäjältä. Sitä piti keväällä saada 135 milj. kg, mutta sitä tuli vain 18 milj. kg. Helsingissä leipä meni kortille jo huhtikuussa. Viljaa kulutettiin ennen sotaa 600 g/henki päivässä, mutta toukokuussa päiväannos oli 160 grammaa. Kesäkuussa senaatti sai valtuudet elintarvikesäännöstelyyn sekä myös muun muassa viljavarastojen takavarikointiin.
Ruuan puute johti mustan pörssin kauppaan, mellakointiin ja ryöstelyyn. Koska sotaväki ja poliisilaitos olivat sekasortoisia ja kapinoivia, ryhdyttiin suuremmissa kaupungeissa perustamaan punakaarteja järjestyksen ylläpitämiseksi ja työväen tilaisuuksien ja toimintojen turvaamiseksi. Vastaavasti maaseudulla alettiin perustaa suojeluskuntia, joiden tehtäväksi muotoutui paitsi järjestyksen ylläpito myös valmistautuminen mahdolliseen itsenäisyyden tavoitteluun. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan 32 kunnassa 22:ssa oli suojeluskunta jo syyskuussa 1917, ja niiden sotilaskoulutuksen käynnistivät lähinnä Saksasta lähetetyt ensimmäiset jääkärit.
Valitettavasti punakaartien ja suojeluskuntien välillä alkoi syntyä skismaa ja yhä pahenevia yhteenottoja, mikä ei enteillyt hyvää.
Viimeisin vallankumous v. 1917 alkoi marraskuun 7. päivänä, jolloin Leninin johtama bolsevikkien ns. lokakuun vallankumous johti Neuvostoliiton syntymiseen ja keisarin syrjäyttämiseen, vangitsemiseen ja tappamiseen.
Kumouksellinen liikehdintä levisi myös Suomeen. Suurlakko alkoi viikkoa myöhemmin kuin bolsevikkivallankumous. Samana päivänä suurlakon kaaoksessa eduskunta koetti rauhoittaa vielä tilannetta ja hyväksyi muun muassa valtalain, jolla se nimitti keisarin kukistuttua itsensä korkeimmaksi vallankäyttäjäksi. Se merkitsi itse asiassa Suomen irrottamista Venäjästä. Eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen 6.12 1917. Päivästä tuli Suomen itsenäisyyspäivä.
Ulkovallat panttasivat tunnustamista, koska ne vaativat, että Venäjän oli hyväksyttävä Suomen irtautuminen. P.E. Svinhufvudin johtama lähetystö esitti Pietarin vallanpitäjille kirjelmän, jossa pyydettiin Suomen itsenäisyyden tunnustamista. Myöhään illalla 31.12 1917 lähetystö sai Vladimir Iljits Leninin, Josef Stalinin ja Troskin allekirjoittaman tunnustuspäätöksen. Itsenäisyys näytti poliittisesti selvältä.
Mutta käytäntö oli toinen. Maassa oli edelleen noin 70 000 venäläistä sotilasta, joista osa veljeili punakaartien kanssa. Kansa oli jakautunut pahasti kahtia. Lisäksi Venäjän bolshevikkinen vallankumous Stalinin ja Leninin johdolla kannusti lujasti suomalaista työväenliikettä ottamaan vallan omiin käsiin. Punakaartit alkoivat radikalisoitua ja valmistautua vallankumoukseen. Samanaikaisesti myös suojeluskunnat lisäsivät omaa sotilaskoulutusta. Sitä antoivat muutamat Saksasta palanneet jääkärit.
Tilanteen selvittämiseksi eduskunta teki 12.tammikuuta 1918 päätöksen ”lujan järjestysvallan” luomiseksi. Neljä päivää myöhemmin senaatti nimitti ylipäälliköksi kenraali Carl Gustav Emil Mannerheimin.
Mannerheim ja entisistä Venäjän vallan aikaisista upseereista muodostunut sotilaskomitea siirtyi Vaasaan. Sotilaskomitea oli toiminut kolmisen vuotta, mutta nyt se nimitettiin senaatin virastoksi ja siitä tuli Mannerheimin johtama päämaja.
Perjantaina 25.1 senaatti nimittää suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Saman päivän iltana Mannerheim antaa käskyn venäläisten joukkojen aseistariisumiseen Etelä-Pohjanmaalla. Suojeluskuntien tuli olla valmiina toimintapaikoillaan sunnuntai-iltana klo 24, ja yleinen hyökkäys alkaa klo 03.00
Seuraavana päivänä Punakaartien esikunta antoi käskyn, että toiminta tuli alkaa sunnuntaina klo 23. Maanantaihin mennessä miehitettiin Helsingin avainkohteet ja toiminta levisi myös muihin suurempiin Etelä-Suomen kaupunkeihin.
Sota alkoi Tammisunnuntain jälkeisenä yönä 28.1 venäläisten joukkojen aseistariisunnalla Etelä-Pohjanmaalla. Mannerheim siirtyi Vaasasta Ylihärmään. Alueen suojeluskuntia olivat Saksasta palanneet ensimmäiset jääkärit kouluttaneet sotilaiksi talven aikana. Tuona yönä Kortesjärven, Kauhavan, Härmien, Lappajärven ja Kuortaneen suojeluskunnat sekä Ahrenbergin järjestyslippue Lappajärveltä määrättiin Lapualle, jossa ne yhdessä Lapuan suojeluskunnan kanssa riisuivat aseista noin 400 venäläistä klo 03.18 mennessä. Sitten joukot suuntasivat Seinäjoelle riisumaan aseista noin 550 venäläistä, mikä onnistui klo 09.00 myös ilman taistelua. Myös Ylistaro, Vaasa , Uusikaarlepyy ja Pietarsaari hoidettiin iltaan mennessä. Vasta nyt kaikki suojeluskuntalaiset saivat aseet, koska alkuvaiheessa vain muutamilla oli kivääreitä.
Ilmajoella rauhallinen neuvottelu laukaisi tilanteen vasta tiistaiaamuna, ja kaksi päivää myöhemmin koko alue Kokkolasta Kristiinankaupunkiin oli puhdistettu. Itsenäisyystaistelulle oli saatu selvä tukialue.
Alkanut sota jatkui nyt selvästi ankarampana. Saksasta kotiutetut jääkärit saapuivat helmikuun lopulla, jolloin Mannerheim sai kipeästi kaipaamiaan upseereita ja aliupseereita. Sitä ennen 17.2 maahan oli julistettu yleinen asevelvollisuus, ja uusien alokkaiden kouluttamiseen ja johtamiseen tarvittiin kokeneempaa väkeä.
Alkanut sota oli verinen ja julma. Siinä kaatui noin 9000 suomalaista, ja muulla tavoin menehtyi noin 20 000.
Taistelut kääntyivät nyt etelään ja päättyivät toukokuussa hallituksen joukkojen voittoon. Venäläiset oli karkotettu maasta ja punakaartit lyöty.
Sodan nimestä on keskusteltu lähes vuosisata. Oliko se vapaussota, kansalaissota, sisällissota vai kapina. Yleisesti kai oltaneen sitä mieltä, että sodan lopputuloksena Suomi sai itsenäisyyden. Jos sota olisi päättynyt toisin, itsemääräämisoikeutta tuskin olisi saavutettu, vaan Suomi olisi jäänyt Neuvostoliiton kansojen perheeseen, kuten esimerkiksi Ukraina jäi.
Henkilökohtaisesti pidän sotaa vapaussotana haluamatta mitenkään aliarvioida kenenkään syvää vakaumusta. Sota päättyi Tarton rauhaan 14.10 1920, jossa sovittiin Suomen rajat, Suomen ja Neuvostoliiton omaisuuden jako ja muut käytännön kysymykset.
Joka tapauksessa sota ja sen jälkiselvittely jättivät kirvelevät arvet. Ensimmäisen merkittävän sovintopuheen piti senaattori Kyösti Kallio Nivalan kirkossa 5. toukokuuta, kun sodan viimeiset selvittelyt olivat vielä käynnissä.
"Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä", Kallio puhui täydelle kirkolle.
Nyt 107 vuoden jälkeen voimme kai sanoa, että me olemme onnistuneet.
Suomi on vapaa, itsenäinen maa, jossa asukkaat voivat elää ilman ulkoista sortoa. Tästä saamme olla kiitollisia niille miehille, jotka panivat henkensä alttiiksi vapaan isänmaan puolesta. Moni uhrasi henkensä, ja suuri osa kantoi sotavammoja loppuikänsä. Siksi Tammisunnuntain vietto on kunnianosoitus näille miehille.
Samalla se on muistutus, että maamme itsenäisyys ei ole itsestään selvä asia, vaan se on monien uhrausten tulos.
