Jatkosodassa Päämajan neljän osaston kaukopartiot kävivät tiedustelu- ja häirintätehtävissä jopa satojen kilometrien etäisyydellä vihollisen selustassa. Vuoden 1941 lopussa kaukopartiosotilaita oli yhteensä 200.
Suomen sodanjohto halusi tietää, mitä vihollisen puolella tapahtui.
– Tyypillisiä tiedustelukohteita olivat rautatiet, lentokentät, uudet maantiet, joukkojen laatu, määrä ja sijoitus. Tiedustelulähteitä olivat myös radio- ja lentotiedustelu sekä sotavankitiedot, kapteeni evp. Jorma Risku sanoo.
Hän luennoi aiheesta 25.11. kello 15 alkaen Kauhavalla Linnakasarmin auditoriossa kertoen yhden kaukopartio-osaston tarinan.
Tuhoamistoiminta oli kaukopartiossa toissijaista, koska ilmituloa haluttiin välttää.
– Suorituskyvyltään kaukopartiomiehet olivat ylittämättömiä. Tehtävään oli erittäin kovat henkiset ja fyysiset vaatimukset. Kovan kunnon lisäksi piti olla taito selvitä erämaassa tarvittaessa yksinkin, erinomaiset ampumataidot, suunnistuskyky ja itseluottamus. Osalla oli erityistaitoja. Tehtäviin lähti radisteja, pioneereja, tulkkeja ja lääkintämiehiä, Risku kertoo.
Tehtävät olivat vapaaehtoisia.
– Kaukopartiot olivat useimmiten takaa-ajettuja. Radisti piti sähköttämällä kaukopartioradiolla yhteyttä kotiasemaan. Venäjänkielistä tulkkia tarvittiin vankien kuulusteluun ja puhelinkuunteluun.
Partioiden johtajat valittiin tehtäväkohtaisesti kyvykkyyden perusteella sotilasarvosta riippumatta.
– Kaukopartiomiehet olivat usein kotoisin Itä-Suomen rajaseutupitäjistä, he olivat kilpaurheilijoita, ja monet kuuluivat suojeluskuntaan.
Uudet kaukopartiomiehet valittiin tiukalla seulalla. Myös rintamalla oli omia kaukopartiojoukkoja, jotka tiedustelivat vihollisen selustassa oman rintamaosan kohdalla.
Mikä oli Ilmavoimien radiotiedustelun tilanne vuonna 1941?
Majuri Reino Hallamaa oli luonut Päämajan radiotiedustelupataljoonan. Se teki huipputulosta siepaten ja purkaen vihollisen salasanomia.
– Näistä hyötyivät etenkin rintamajoukot ja merivoimat. Suomen hyökkäysvaiheen aikana Ilmavoimilla ei ollut omaa vastaavaa radiotiedustelua.
Ilmavoimat tarvitsi oman tiedusteluyksikön, jotta voisi seurata vihollisen lentokoneiden puheradioliikennettä.
Tarvittiin myös kykyä purkaa vihollisen lentojoukkojen sähkötysverkon sanomia. Radiosuuntimisella saataisiin selville vihollisen radioasemien sijainnit ja joukkojen sijainti.
– Näillä välineillä Ilmavoimilla olisi paremmat mahdollisuudet lähettää hävittäjäkoneet oikea-aikaisesti vihollisen lentokoneita vastaan.
Ilmavoimien kapteeni Mauri Hartikainen oli lähetetty tutustumaan Radiopataljoonan toimintaan. Joulukuussa Hartikainen sai valmiiksi raportin Ilmavoimien radiotiedustelun perustamiseksi. Tammikuussa 1942 hänet komennettiin yllättäen järjestämään ja johtamaan Ilmavoimien lentokenttäpartioista koostuvaa osastoa.
– Koska Ilmavoimien radiotiedustelu oli vielä suunnitteilla, ratkaisu oli, että lähetetään vihollisen lentokentille kaukopartioita ilmoittamaan viholliskoneiden lentoonlähtötiedot, Risku kertoo.
Partioille oli suunniteltu kohteiksi viisi vihollisen lentokenttää Sorokan ja Äänisjärven välisellä laajalla alueella. Alueella sijaitsi myös kuuluisa Rukajärven tie, jolta oli tuolloin suunnitelmissa jatkaa hyökkäystä Muurmannin radalle ja katkaista rata.
– Maaliskuun loppuun mennessä oli koulutukseen Naarajärvelle Ilmavoimista koottu vapaaehtoisista 35 henkeä. Kahden kuukauden tiivis koulutus sisälsi koneiden tunnistusta, sissitaitoja, sähkötystä, venäjän kieltä, ammuntaa, laskuvarjohyppyjä, kuntoharjoittelua ja Kyynel-kaukopartioradion käyttöä.
Koulutuksen jälkeen perustettiin Osasto Hartikainen Tiiksjärvellä.
– Koulutusta viimeisteltiin ja ajettiin desantteja takaa. Nelihenkiset partiot lähtivät matkaan heinäkuun alussa. Ensimmäistä partioita johti alahärmäläinen Vihtori Valkeinen. Muut neljä partiota kuljetettiin Heinkel-115-vesikoneilla toiminta-alueilleen kymmenien kilometrien etäisyydelle kohdekentistä. Kaikki viisi partiota olivat toiminnassa 15.7.1942.
Partiot kokivat raskaita vaiheita. Sää oli sateinen ja lentotoimintaa oli vähän.
– Neljä partiota koki vihollisen takaa-ajon. Yksi partio oli Vienanmeren rantaseudulla, viestitti hyvin lentokonetietoja, mutta oli tuhoutua tulomatkalla kokiessaan epäonnea. Kaikki partiot toimittivat muuta tärkeää vihollistietoa runsaasti.
OsH lakkautettiin syyskuussa 1942 ja kapteeni Hartikainen siirrettiin jatkamaan Ilmavoimien radiotiedustelun kehittämistä.
– Olen pitänyt näitä esitelmiä muualla, aina kun joku on pyytänyt. Mielestäni tämä esitelmä on pidettävä Kauhavalla, koska Hartikaisen ja Valkeisen historia liittyy Kauhavaan ja heidät on haudattu tänne.
Ensi viikon lauantain luentotilaisuus on maksuton, ja sen päätteeksi kiinnostuneet voivat mennä upseerikerholle tutustumaan Lentosotakoulun toiminnasta kertovaan aineistoon.
