"Minähän en enää akoille laula." Näin päätti pienenä kauhavalainen Jari Hirsimäki, kun laulupyyntöjä alkoi tulla hänen mielestään jo liiankin paljon. Kukaan ei silloin olisi arvannut, että vuosia myöhemmin juuri laulamisesta tulisi hänen kutsumuksensa.
Lapsena rakas harrastus jäi pitkäksi aikaa taka-alalle. Vasta tammikuussa 1980 tapahtunut henkilökohtainen uskoontulo muutti suunnan. Samalla heräsi uudelleen myös halu laulaa.
– Minulle tärkeintä on, että laulujen kautta joku voisi löytää toivoa, Hirsimäki sanoo.
Siitä lähtien laulut ovat kulkeneet hänen mukanaan. Monille kauhavalaisille Hirsimäki on tuttu ääni kirkoista, seurakunnista, häistä, hautajaisista ja erilaisista konserteista. Kauhavan Ylikylässä varttunut Hirsimäki on esiintynyt vuosien varrella niin yksin kuin lauluyhtyeissä Elieser, Kaarneet ja Luomakunnan laulajat.
Hirsimäen mukaan laulaminen ei ole koskaan ollut yksilösuoritus.
– Ilman säestäjiä ja soittajia tämä työ ei olisi ollut mahdollista. Olemme tehneet sitä yhdessä ja puhaltaneet samaan hiileen.
Kutsu konserttiin tuli Kauhavan evankelisluterilaiselta seurakunnalta, jonka kesätorstain musiikki-iltojen sarjassa Hirsimäki esiintyy torstaina 27. elokuuta Kauhavan kirkossa. Konsertissa Säveliä elämäni poluilta kuullaan hengellisiä lauluja, jotka ovat kulkeneet hänen mukanaan eri elämänvaiheissa.
Laulujen lomassa Hirsimäki kertoo myös niiden taustoista ja siitä, miten Jumala on johdattanut hänen elämäänsä. Tilaisuudessa säestävät Jari Turunen pianolla ja Jukka Pohjanheimo kitaralla.
– Olen saanut laulaa monissa kirkoissa ja seurakunnissa. Haluan edelleen laulaa jokaiselle, joka tulee kuuntelemaan. Toivon, että laulujen kautta joku voisi löytää lohtua, toivoa ja ennen kaikkea Jumalan armon.