Kauhavalainen Vesa Hildén on nimitetty Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen Liitto SBL ry:n toimitusjohtajaksi. Työ alkaa 1.3.2020.
58-vuotiaalla Hildénillä 58 on pitkä kokemus tukkuliikkeistä. Hän on toiminut erilaisissa tehtävissä sekä Keskolla että Wihuri oy Aarniolla. Hildénillä on myös vankka kouluttajatausta. K-Instituutissa hän toimi koulutuspäällikkönä ja Suomen Yrittäjäopistossa muun muassa myynnin ammattitutkinnon ja aikuistradenomin koulutusohjelman rakentajana. Koulutukseltaan Hildén on yo-merkonomi.
– Odotan tehtävän alkua, olen siitä todella innoissani. Haluan katsoa, mitä kaikkea jäsenistölle voidaan tarjota, ja saadaanko lisää imua jäseneksi liittymiseen, Vesa Hildén toteaa.
– Haluan olla yrittäjien kanssa tekemisissä, se on sitä, mitä olen aina halunnut tehdä.
Uuden toimitusjohtajan tarttuessa toimeensa SBL:n toimipiste siirtyy Helsingistä Seinäjoelle.
– Etelä-Pohjanmaalta on helppo liikkua joka suuntaan, Hildén perustelee.
Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen Liitto SBL ry on toimialajärjestö, jonka jäseninä on yksityisiä huoltamo- ja liikennepalvelualan yrittäjiä ja yrityksiä. Liiton tehtäviin kuuluvat kauppiaiden edunvalvonta, viestintä ja alaa kehittävien tapahtumien järjestäminen.