Kolumni

Jumala luo uutta

-

Jesajan kirjan 43:18-19 sanotaan: ” Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?”

Jumala kehottaa näissä jakeissa katsomaan eteenpäin, ei menneeseen, mikä ei välttämättä ole aina helppoa, sillä niin helposti meidän ajatukset lähtevät ”jossittelemaan” – entä jos olisin toiminut silloin niin ja näin, olisiko nyt kaikki paremmin?

Toki siellä menneessä voi olla paljon myös hyviä asioita, joista voimme ottaa oppia, mutta sinne ei kannata jäädä murehtimaan ja ”märehtimään” niitä asioita, joille me ei enää mitään voida, ne ovat taakse jäänyttä elämää ja pahimmillaan saavat vain mielen masentumaan. Meillä on oikeasti vain tämä hetki, johon me voidaan vaikuttaa, sillä elämässä ei ole peruutusvaihdetta.

Joskus voimme kokea, että elämä näyttää pysähtyneeltä ja asiat vain junnaavat paikoillaan, mutta niissäkin hetkissä Jumala voi luoda uutta, jos me vain annetaan hänelle valtuudet elämäämme. Jumala haluaa kuljettaa jokaista eteenpäin, avata uusia näköaloja, uusia mahdollisuuksia.

Oleellinen on myös Jesajan kirjan kysymys, ettekö sitä huomaa? Arkipäivän kiireiden keskellä voi joskus kulkea ikään kuin laput silmillä. Säntäillä paikasta toiseen ilman, että pysähtyy huomaamaan arjen pieniä ihmeitä.

On oikeasti vaikeaa elää tätä päivää, saati odottaa tulevaisuuden tuovan mitään hyvää, jos katse on kääntynyt jatkuvasti menneisyyden virheisiin ja rikkoutumisiin.

Pysähdytään siis katsomaan niitä kaikkia pieniä arjen ihmeitä, joita olemme saaneet kokea ja kiitetään niistä Jumalaa. Hän kutsuu meitä jättämään käsiinsä kaiken sen, mikä painaa, ja avaamaan sydämemme sille, mitä Hän haluaa elämässämme tehdä uudeksi.