Ilkka Kivelä tuo gal­le­ria Kaareen Layers of At­mosp­he­re -näyt­te­lyn mus­ta­val­ko­ku­vat

Kauhava
-

Taidegalleria Kaaren elokuun näyttely on Ilkka Kivelän Layers of Atmosphere.

Näyttelytiedotteen mukaan Kaaressa on esillä pitkällä aikavälillä toteutettu teossarja, joka käsittelee katoavaa maisemaa sekä kuvastoa, joka ei elä kovin vahvana enää tai on kokonaan katoamassa uudisrakentamisen myötä.

– Kuvat herättävät eloon muistoja ja historiaa sekä unohdettuja tarinoita. Kuvauskohteet ja perinteinen tekniikka käyvät vuoropuhelua taiteen ja dokumentaarisuuden välillä.

Kivelä on yhdistänyt analogisen ja digitaalisen median. Hän on kuvannut 8 millimetrin mustavalkoiselle kaitafilmille ja mustavalkoiselle 35 millimetrin kinofilmille.

– Tällä minimalistisella lähestymistavalla voi keskittyä olennaiseen. Mustavalkokuvaus karsii kaiken turhan pois korostaen kuvattavaa kohdetta, tiedotteessa todetaan.

Kivelä kehittää kuvaamansa kinofilmit itse, se on osa filmille kuvaamisen prosessia. Hän kuvailee projektiaan hitaaksi hetkien keräämiseksi tavallisista paikoista, joissa useimmat meistä kulkevat.

Vuonna 1981 syntynyt Kivelä on kuopiolainen kuvataiteilija, joka työskentelee monimediaisten teoskokonaisuuksien parissa. Hänen teoksiaan on esitetty useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla.

Ilmoita asiavirheestä