Kauhavan uusi ikäihmisten asumisyksikkö on käytössä vuonna 2027 tämän hetken arvion mukaan.
Yksikön rakennuttaa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue.
Se tulee lähelle Kauhavan hyvinvointikeskusta. Ikäihmisten asumisyksiköstä tehdään oma, hyvinvointikeskuksesta erillinen rakennus.
Komiat-lehti ei onnistunut tavoittamaan yksikön rakentamisen osalta hyvinvointialueen johtajaa Tero Järvistä kuluneella viikolla puhelinhaastatteluun.
Järvinen kertoi sähköpostissa, että ensisijaisesti katsannossa on ollut "nimenomaan tontti siinä hyvinvointikeskuksen läheisyydessä".
Uutta rakennusta suunnitellaan kuitenkin hyvinvointikeskuksen tontille, lähelle risteysaluetta. Hyvinvointikeskus Oy:n toimitusjohtaja Hannu Ristaniemi vahvistaa, että neuvotteluita on käyty nimenomaan hyvinvointikeskuksen tontin osalta.
Hyvinvointialueella on olemassa yksikön rakentamiseen lainanottovaltuus.
Se on sovittu tänä vuonna.
Rakentamista aletaan selvittää kuluvan vuoden aikana. Jos rakennus toteutetaan nopeimmalla tavalla, arvion mukaan se olisi käytössä vuonna 2027.
Toteuttamiseen haetaan taloudellisin malli.
Hyvinvointialue on käyttänyt uudisrakentamisessa myös siirrettäviä moduulirakennuksia, mitä on harkittu yhtenä vaihtoehtona myös Kauhavan ikäihmisten asumisyksikön toteuttamisessa.
Sen kilpailutusta ei ole vielä aloitettu.
– Saamme siirtorakennuksista tarjoukset elokuun alkupuolella eli niiden osalta ei ole vielä tarkkaa tietoa vuokratun ja ostetun siirtorakennuksen hinnoista, Järvinen sanoo.
– Lisäksi kun kyseessä on pitkäaikainen tarve, niin myös paikalle rakennetun kohteen kustannus selvitetään. Mikäli tällaiseen päädyttäisiin, niin todennäköisemmin olisi vuokrakohde, ellei ole varmaa tarvetta yli 30 vuoden käytöstä.
Investointivaraus tälle hankkeelle on yhdeksän miljoonaa euroa.
Hyvinvointialue tarvitsee Kauhavan alueella ikäihmisille lisää asumisyksikköpaikkoja.
Paljon keskustelua herättäneelle Alahärmän Leporannan alueelle hyvinvointialueella ei tällä tietoa ole vireillä suunnitelmia, jotka korvaisivat Alahärmästä poistuneita asumispaikkoja.
23.5. klo 14.55 Korjattu jutun otsikko ja Tero Järvisen lausuma, jonka mukaan kyseessä olisi "nimenomaan tontti hyvinvointikeskuksen läheisyydessä". Oikea tieto on kuitenkin hyvinvointikeskuksen tontti. Myös jutun kuva on vaihdettu.