Kesä ja juhannus!
Valoisat päivät ja yöt.
Luonnon lempeys ja vehreys,
päättyneet kiireet ja työt.
Elämän kauneutta
tänään ihailla saa.
Kaunis on Luojamme luoma
syntymämaa.
Lämpöä, valoa, kauneutta; juhlavaa!
Sisimmän äänetön kiitos kumpuaa.
Elämä, ikuisuus,
kaikki on tässä ja nyt;
hetkeksi lienee aikakin pysähtynyt.
Juhannusruusut, värinsä valkoinen,
tuoksunsa huumaa,
muistoista nostaa sen
lapsuudenkodin
juhannusruusuineen.
Pellavaliinan puhtaine tuoksuineen
näen taas äitini
pöydälle laittavan;
raitaiset matot jo peittää lattian.
Savusaunan makoisat löylyt
illansuussa, uus saunavasta,
taitettu koivupuusta.
Ja illan kohokohta,
jota aina odotettiin, kun pieni
limsapullo käteen annettiin
ja nisusika, niitä muulloin ei saanutkaan.
Se oli juhannusaatto, joka
aina muistetaan.
Se oli perinne silloin
lapsuuskodissa,
alla juhannuskoivujen, kotipihassa,
kun pääskyt suihkivat
taivaalla yöttömän yön,
se mielestä suisti arkisen kiireen ja työn.
Yhä juhannusruusut
jakavat hehkuaan ja elämänsiltaa
eteenpäin matkataan.
Palan taivasta silloin
-ja tässä nyt nähdä saan.
Kesään ikuiseen sydämeni
jää kaipaamaan.
Tuula T. Haapoja