Kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan ja käsittelee Keuruun kaupunginjohtajaksi siirtyneen kehitysjohtajan Hannu Marsin virkavapautta seuraavassa kokouksessaan.
Mars on saanut viranhaltijapäätöksellä virkavapaata helmikuun alusta heinäkuun loppuun.
– Mars on hakenut useampaan kertaan astetta korkeampaan virkaan. En usko, että hän tulee takaisin, perustelee Ville Virrankoski (kesk.), joka teki hallituksen yksimieliseen päätökseen johtaneen esityksen.
– Nykyinen henkilöstötilanne mahdollistaa sen, että voimme tutkia Kehityskeskuksen eri organisaatiovaihtoehtoja. On keskusteltu esimerkiksi nykyistä tiiviimmästä yhteistyöstä Yrittäjäopiston kanssa tai siitä, olisiko kehitysyhtiö mahdollinen. Virkavapaus jäädyttäisi tilanteen yli puoleksi vuodeksi.
Virrankosken mukaan virkavapautta on yleensä myönnetty, jos on odotettavissa, että henkilö saa lisäarvoa vakinaiseen työhönsä koulutuksesta tai määräaikaisesta työsuhteesta.
Hallituksen piti maanantaisessa kokouksessaan käsitellä Hannu Marsin sijaisuusjärjestelyt, mutta kaupunginjohtaja poisti asian listalta.
Kaupunginjohtaja oli esittänyt, että elinkeino- ja markkinointipäällikkö Juha-Martti Kuoppala hoitaa sijaisuutta Marsin virkavapauden ajan hallintosäännön perusteella ja osa Kuoppalan omista töistä ulkoistetaan.