Arvoisat sotiemme veteraanit, herra kenraali, hyvät naiset ja herrat.”Hyvää huomenta suomalaiset. Te olette nyt Venäjän ja lännen kriisissä turvallisuusuhkien maalialueella. Ette välty seurauksilta, vaikka mitä tekisitte”. Näin aloitti brittiläinen journalisti ja turvallisuuspolitiikan tutkija Edward Lucas esitelmänsä perjantaina 4. syyskuuta Helsingissä.
Ikävä kyllä olemme saaneet viime aikoina todeta, että Euroopan turvallisuuspolittinen tilanne on peruuttamattomasti muuttunut. Suomen ulkopolitiikan huippuhetki oli Etyk-asiakirjan allekirjoitus Helsingissä 1975. Kokous oli ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen turvallisuuspoliittinen huippukokous. Siihen osallistui 35 valtiota.
Tuosta ”Helsingin hengestä” ei ole enää juuri mitään jäljellä. Venäjä on rikkonut sen kaikkia neljää peruspilaria: periaatetta valtioiden yhdenvertaisuudesta ja suvereeniudesta, pidättäytymisestä sotilaallisella voimalla uhkaamisesta, rajojen loukkaamattomuudesta ja valtioiden alueellisesta koskemattomuudesta.
Neuvostoliitto romahti omaan mahdottomuuteensa ja joutui vetäytymään miehittämiltään alueilta. Tätä ei ole Venäjällä tahdottu hyväksyä. Presidentti Putin pitää Neuvostoliiton hajoamista viime vuosisadan pahimpana geostrategisena katastrofina. Hän haluaa palauttaa Venäjän suurvallaksi, eikä hyväksy USA:n johtamaa yksinapaista maailmaa.
Venäjä haluaa rakentaa Euraasian unionin vastapainoksi EU:lle ja USA:lle. Neuvostoliiton perustajajäsen Ukraina halusi lähestyä länttä. Tämä oli liikaa Venäjälle. Ukrainan menetys olisi ollut suuri kolaus suunnitellulle Euraasian unionille.
Sotšin upeiden olympiakulissien takana aloitettiin Krimin valtaus, joka jatkui Ukrainan itäosien valtauksella, laittomilla vaaleilla ja viimeksi Luhanskin ja Donetskin kansantasavaltojen perustamisella.
Pienellä takautumalla talvisodan aikoihin: Otto-Ville Kuusinen perusti Terijoella kuuluisan Suomen ja Karjalan kansantasavallan hallituksen. Loppu kulki kuitenkin eri latua, kiitos veteraaniemme.
Samansisältöisen takauman pitää sisällään Putinin kannanotto: Molotovin-Ribbentropin sopimus oli hänen mielestään hyvä sopimus. Se nimittäin hyväksyi suurvallan oikeuden etupiireihin, joihin he ikävä kyllä laskevat myös Suomen.
Venäjä on kokenut entisten sosialistisateliittien halun liittyä Euroopan Unioniin ja Natoon itselleen vihamieliseksi. Toivottavasti Venäjän toiminnasta seuranneet lukuisat jäätyneet konfliktit, Ukrainan sota ja öljyn hinnan lasku syövät pohjan Putinin haikailulle entisestä neuvostomahdista.
Myös Suomessa esiintyy mielipiteitä, joissa Natoa pidetään hyökkäävänä miehittäjänä, samalla unohtaen, että Natoon kuuluu 23 kaltaistamme eurooppalaista, demokraattista valtiota. On mahdotonta ajatella, että yksimielisyys-periaattella toimiva puolustusliitto aloittaisi hyökkäyssodan ydinasevaltiota vastaan. Se olisi selvä itsemurha.
Viime aikoina on alettu puhua puolustusliitosta Ruotsin kanssa ja syvemmästä yhteistyöstä muiden Pohjoismaiden kanssa. Ne ovat tietysti turvallisia puheenaiheita, kun Natosta keskustellaan sordiino päällä. Ikävä kyllä Tanska, Norja ja Islanti ovat linjansa valinneet, eivätkä halua sopia syvemmästä yhteistyöstä. En usko ruotsalaistenkaan äänestävän puolustusliitosta Suomen kanssa. Tuollainen sopimus saattaisi sitoa heidät sotaan, johon Ruotsi ei välttämättä muuten joutuisi. He tietävät hyvin, että me puolustamme kaikissa tilanteissa aluettamme. Voidaan myös kysyä, mitä lisäarvoa on liitosta maan kanssa, jonka puolustusvoimien komentaja sanoo puolustusvoimiensa kestävänsä sotaa viikon?
Tervehdin tietysti mielihyvällä yhteisiä rauhanaikaisia harjoituksia, jossa yhteistyö on lähes viikoittaista harjoittelua suurilla lento-osastoilla.
Suomalaisten Nato-epäluulot kumpuavat kylmän sodan ajoilta, jolloin jouduimme kuuntelemaan Neuvostoliiton kantoja. Annammeko edelleen venäläisten vaikuttaa omaan päätöksentekoomme? Onko edessämme presidentti Niinistön sanoma ”kylmää sotaa muistuttava tilanne”? Venäjä painostaa milloin taloudellisin, energiapoliittisin tai sosiaalisin perustein toimintaamme ja päätöksentekoamme. Lapsiasiamies Astahov pitää venäläiset lämpiminä Suomen väitetystä venäläislasten ja perheiden kaltoin kohtelusta. Voidaan oikeutetusti kysyä, mitä tarkoitusta varten tuollaista perätöntä vihaa halutaan lietsoa venäläisten mieliin?
Turvalisuuspoliittinen doktriinimme perustuu itsenäiseen, uskottavaan puolustukseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja pysyttäytymiseen sotilallisesti liittoutumattomana.
Edessämme on maa- ja merivoimien suuret kalustouusinnat tämän vuosikymmenen loppuun mennessä ja ilmavoimien konehankinta ensi vuosikymmenen puolivälissä.
Suomi on tällä hetkellä taloudellisesti vaikeassa tilanteessa. Tilanne oli sama myös 90-luvun alussa Hornettien hankinnan aikoihin!
Sijoitamme puolustusmenoihin noin 2,3 miljardia euroa. Venäjä käyttää samaan aikaan noin 60 miljardia ja Ruotsikin viisi miljardia euroa.
Niin meillä kuin koko Euroopassa uskottiin ikuisen rauhan koittaneen. Valtiot riisuivat itseään aseista. Tuskin Suomessa olisi yhtään varuskuntaa lopetettu nykytilanteessa, jossa Venäjä ottaa uudelleen käyttöön ja varustaa varuskuntia rajojemme läheisyydessä. Lähes kaikki ovat lopettaneet yleisen asevelvollisuuden.
Vaikka Euroopan unionin jäsenvaltiot käyttävät puolustusmenoihin yhteensä noin 200 miljardia euroa, Euroopan turvallusuusongelma on, että kaikki toimivat omilla tahoillaan ja pitävät kiinni omista asetehtaistaan. Hankintoja ei koordinoida riittävästi, jolloin voitaisiin toimia kustannustehokkaasti ja saada aikaan todellista puolustuskykyä. Yleisen asevelvollisuuden lakkauttaminen on pienentänyt miesvahvuudet ja reservin olemattomiin. Tämä on johtanut tilanteeseen, jota Venäjä käyttää hyväkseen omien valtapyrkimystensä toteuttamiseen.
Ei riitä, että itse uskomme puolustuskykyymme. Uskottavuus on pystyttävä osoittamaan naapureille. Tämä uskottavuus edellyttää, että mitä tahansa asejärjestelmiä sitten hankimmekin, niiden on kaikkien oltava vähintään yhtä tehokkaita kuin naapureilla. Vajaaksi ampuvan asejärjestelmän käyttäjälle käy huonosti.
Voimavaramme ovat kuitenkin melko pienet ja pitempiaikaisen kriisin tai sodan kestokykymme on rajallinen. Uusien asejärjestelmien hankinnassa on myös tärkeätä pitää mielessä huoltovarmuus. Meillä ei ole mahdollisuutta hankkia kaikkia varaosia ja ampumatarvikkeita sodan ajan tarpeisiin. Tämä edellyttää toimitusten varmistamista myös mahdollisessa kriisi- ja sotatilanteessa. Tämä johtaa kysymykseen, toisiko liittoutuminen kuitenkin lopullisen takuun turvallisuudellemme.
Olemme niin lähellä Natoa kuin olla voi saamatta kuitenkaan lopullista suojaa. Meillä ei ole mitään Nato-optiota, eikä Nato meitä nykyisten sopimuksien voimassa ollessa puolusta.
Nato ei ole ihanteellinen puolustusliitto, mutta ainoa mahdollinen. Tehokkaampi siitä saadaan, kun jäsenvaltioiden puolustusyhteistyötä syvennetään. Eurooppalaisempi Natosta tulee, kun kaikki Unionin jäsenmaat liittyvät siihen. Silloin myös Lissabonin sopimus saa uskottavuutta.
Presidentti Ahtisaari laski aikanaan leikkiä, että Albania on Naton jäsen ennen meitä. Nyt voimme todeta sen mustaksi huumoriksi. Kun Naton liittokokous alkaa päättää todella tärkeistä Euroopan ja meidän turvallisuuttamme koskevista asioista, meidän edustajamme joutuvat poistumaan pöydästä ja Albania jää pöytään. Myös vuonna 1808 ja 1939 suurvaltojen silloiset johtajat päättivät maamme kohtaloista. Annammeko muiden päättää turvallisuudestamme myös jatkossa?
Maanpuolustuksessa tärkeintä on puolustuksen kynnysarvo. Minkälaisen kynnyksen turvallisuuspoliittiset ratkaisumme muodostavat mahdolliselle hyökkääjälle? Tavoitteena on tietysti niin korkea kynnysarvo, ettei sotaan jouduta lainkaan.
Hornet-hankinta palautti meidät jatkosodan aikaiseen tilanteeseen. Ilmavoimamme pystyvät vastaamaan kaikkiin lähiympäristömme uhkiin. Tämä tilanne on syytä säilyttää.
Uskon, että Venäjällä muistetaan yhä veteraanien uroteot. Suomessa ei käsiä nostettu pystyyn, vaan oltiin valmiita puolustamaan isänmaata. Yleinen asevelvollisuus ja maanpuolustustahto ovat tärkeä osa sitä kynnysarvoa, jonka mahdollinen hyökkääjä joutuu ottamaan huomioon. Natoon liittyminen ja yleinen asevelvollisuus eivät ole vaihtoehtoja, vaan täydentävät toisiaan.
Hyvät ystävät. Suomen tämänhetkinen tilanne on taloudellisista vaikeuksista huolimatta hyvä. Olemme sodanjälkeisistä vuosista kehittyneet maailman kolmen parhaan valtion joukkoon, useilla eri mittareilla mitattuna. Vaatimattomina emme oikein tahdo hyväksyä eri ulkomaisten tahojen tekemiä tutkimuksia. Näin kuitenkin on asianlaita muun muassa koulutuksessa, lahjomattomuudessa, lapsi-äiti-kuolleisuudessa ja viime vuonna tehdyn ”inhimillisen kehityksen raportin” mukaan olimme toisella sijalla Sveitsin jälkeen.
Maailman ja erityisesti Euroopan taloustilanne ja viimeksi Venäjän ruplan kurssin lasku vei vienniltämme pohjaa ja Venäjän vastapakotteet pysäyttivät kaupan lähes kokonaan. Omien rajojen sisällä olemme vitkastelleet tarvittavien rakennemuutosten tekoa liian pitkään. Se on johtanut velaksi elämiseen.
Politiikkaa sivusta seuraavana tuntuu, että puolueet eivät ole isänmaan asialla, vaan kaikki pelaavat omaan taskuun. Paasikivi totesi aikanaan, että suomalaiset ovat hyviä ollessaan selkä seinää vastaan. Tuntuu, kuin vieläkään ei ymmärrettäisi tilanteen vakavuutta.
Tässä meillä olisi oppia otettavaksi veteraanisukupolvelta, joka puoluerajoista piittaamatta puolusti isänmaata ylivoimaista vihollista vastaan ja ryhtyi yksimielisenä jälleenrakennukseen. Oli silloinkin vaikeita vaiheita, mutta pääsääntöisesti tehtiin työtä isänmaan hyväksi.
Talvisodan aikaisessa Kauhajoen eduskunnassa puolueet istuivat sekaisin ja tekivät yksimielisiä, kovia päätöksiä. Sotaa käyvistä maista vain Suomen eduskunta ja brittien parlamentti istui ja teki päätöksiä koko sodan ajan. Melkoinen saavutus sekin meidän demokratiallemme.
Mitä on tämän päivän isänmaallisuus? Se on vastuun kantoa omasta perheestä ja työstä. Se on yrittäjän riskin ottoa ja työn tarjoamista pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Se on pellon kyntämistä ja kylvämistä ja sadon korjaamista. Se on perinnetyön tekemistä ja menneiden sukupolvien työn kunnioitusta. Se on sitä arvokasta perinnetyötä, jota myös Lentosotakoulun Perinneyhdistys tekee. Kauhavalla ei tälläkään kertaa ole nostettu käsiä pystyyn. Työtä jatketaan perinnetyön merkeissä, eikä toivoa ole heitetty roskakoriin. Nykyinen puolustusministerikin on huomannut, että Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjois-Karjalasta puuttuu varuskunta.
Voimme olla vilpittömästi ylpeitä maastamme ja yhteiskunnastamme.
Unohdetaan hetkeksi politikointi ja tehdään tarvittavat, kipeätkin korjaukset. Pidetään puolustusvoimiemme kynnysarvo mahdollisimman hyvänä poliittisista päätöksistä riippumatta. Elämme joka tapauksessa maailman mittakaavassa eräässä maailman parhaista maista, jonka perusasiat ovat kunnossa.
Tätä maata veteraanien kannatti ja meidän kannattaa puolustaa. Hyvää jatkoa perinneyhdistykselle tärkeässä työssä.
Eversti Hannes Bjurström