Kenenkään ei ole hyvä yksin
Kävin jokin aika sitten 90-vuotiaan leskirouvan luona. Hän asui yksin, molemmissa sodissa taistellut puoliso oli jo saatettu haudan lepoon.
Puhuimme vanhusten yksinäisyydestä. Paljon olisi asiassa tekemistä, niin vapaaehtoisilla kuin järjestöillä. Ihmisten välistä kyläilyä kaipasimme takaisin. Välittäminen ei paljon maksaisi, vaikka talous tiukalla onkin. Piirongin päällä oli kuvia lapsista ja lapsenlapsista. Muisti mumma syntymäpäivätkin. Jotkut surulliset muistot kastelivat silmät. Yksin ei ole hyvä kenenkään surussaan olla.
Löytyi kaksitoista joulukorttiakin, jotka olin kansanedustajana lähettänyt. Leski antoi arvon muistamiselleni ja toivoi lisää kortteja, jos elonpäiviä vain riittäisi.
Ei antanut puhua ehdokkuudesta kieltäytymisestä. Kun kokemusta on kertynyt, on laitettava itsensä peliin.
Ei ole kuulemma polvihousujen ja opettelun aika. Vastuuta ei saa pelätä vaikeinakaan aikoina.
Tarvitaan raavahia miehiä, jotka saavat jotain aikaankin. Jokainen meistä on velkaa Isänmaalleen. Näin hän minua evästi.
Puhe siirtyi sota-aikaan. Pulaa oli kaikesta. Uskottiin vain hyvää isosta naapurista. Tänään on vähän samaa henkeä. Putinilla ei ole kaikki kohdallaan. Rajan tuntumassa harjoittelee ja maa-alueita ostetaan. Ihmettelimme, miksi näin?
Lentosotakoulua emme takaisin saa, mutta puolustuksen on oltava uskottava. Suomi on iso maa ja kaikkia tarvittavia resursseja meillä ei ole. On pidettävä huolta, että emme jää enää koskaan yksin. Vakuutus on otettava hyvän sään aikana, eikä sitten, kun sitä ei myönnetä tai on myöhäistä.
Edustajan tärkein työ on pitää maassa rauha ja vakaus sekä luoda työtä ja turvallisuutta. Työssä ei kukaan onnistu yksin. Hyvää pääsiäistä!