Olen jo jonkin aikaa miettinyt armoa ja anteeksiantamusta. Osaksi se varmaan johtuu seurakuntamme tilanteesta.
Armo on evankeliumin ja koko Jumalan pelastussuunnitelman keskeinen sisältö. Itse emme voi pelastumisemme eteen tehdä mitään sellaista, joka oikeuttaisi pääsemään taivaaseen. Raamattu sanoo, että hyvätkin tekomme ovat kuin saastainen vaate Jumalan silmissä. Kuitenkin saamme tällaisina ansiottomina tulla Jeesuksen luo pyytämään armoa ja syntejämme anteeksi, ja se riittää.
Olen miettinyts armoa ja anteeksiantamista myös ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä. Herättäjäyhdistyksen paikallisoston puheenjohtajana järjestelen kuukausittaisiin seuroihin puhujat. Lisäksi olen pari kolme kertaa vuodessa saanut järjestää jumalanpalveluksiin saarnaajan ja avustajia.
Järjestin puhujia seuroihin, kun kuulin, että Kauhavalle on muuttanut pappismies, jonka tunnen lähes 20 vuoden takaa. Otin häneen yhteyttä, ja hän ilahtui kutsustani. Seuraväeltä sain hyvää palautetta hyvästä sanasta, jota hän jakoi.
Valitettavasti on niitäkin, jotka lyötyä lyövät, eivät anna armoa eivätkä ainakaan unohda. Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Sen tähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.”
On ihmisiä, jotka omassa hurskaudessaan eivät hyväksy epäonnistuneita eivätkä virheen tekijöitä. Armoa ei tunneta eikä sitä anneta. Onpa vielä joitakin, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja kaivavat kuoppaa, jotta epäonnistunut siihen lankeaisi. Kuitenkin nämä teot kiertyvät tekijänsä eteen.
Ovatpa tällaiset hurskaat esittäneet kysymyksiä seurakuntamme nykytilasta. On vaadittu, että kaikki tapahtunut pitää kertoa ja paljastaa. Mitä varten? Uteliaisuuttako?
Olen tiiviissä yhteistyössä seurakuntamme työntekijöitten kanssa, eikä minulla ainakaan ole mitään hälyttävää tietoa. Päinvastoin, seurakuntamme tila on hyvä, ja työntekijät ovat erinomaisia. Olemme oikealla ja hyvällä tiellä rakentamassa yhteistä yhtä Kauhavan seurakuntaa.
Raamattua tuntevat muistanevat, kuinka Israelin erämaavaelluksen aikana kansa napisi veden puutteesta. Jumala puhui Moosekselle ja käski lyödä kalliota saadakseen vettä kansalle, ja näin tapahtui. Toisella kerralla Mooses kuitenkin teki virheen, kun hän löi kalliota kaksi kertaa. Tapahtuman voi käsittää esikuvaksi Jeesuksen lyömisestä. Häntä on lyöty meidän sijastamme. Se voi olla myös esikuva tämän päivän lyöjille. Mooses ei virheensä vuoksi koskaan päässyt luvattuun maahan, hän sai vain kaukaa katsella sitä.
Toivottavasti meille ei käy samalla tavalla. Ettei se, joka lyötyä lyö, jää rajan väärälle puolen. Raja ei ole maakuntaraja eikä kuntaraja eikä kappeliseurakuntien raja. Se on se lopullinen raja, taivaan ja helvetin raja.
Ollaan siis armollisia ja annetaan anteeksi. Ollaan armollisia toisillemme, kuten Jumalakin on armollinen meille. Opetellaan Isä meidän -rukous, tulkoon se jokapäiväiseksi ohjenuoraksemme.